"Tässäkö talossa te asutte?"
"Niin, kadun puolella", vastasi hän jollakin ylpeydellä, "niin korkealla, kuin pääsee menemään, mutta täytyy varovasti kulkea, sillä kolmessa kohden puuttuu rappuja. Välistä putoaa joku nurin niskoin niitä alas".
Pienet kasvot irmastelivat naurettavasti, tämä oli kait olevinaan hänen naurunsa.
"Ei ensimmäinen ovi, eikä toinen, vaan kolmas!"
Hän puhui rohkeammasti ja alkoi näyttää iloiselta.
"Mitähän ne sanovat sisällä?"
Musta verho rippui pienen akkunan edessä, kakluunista tuli savua sisään, oli puoleksi pimeä huoneessa; ensimmäisessä tuokiossa en voinut eroittaa mitään.
"Leipää!"
Kolme lapsen-ääntä — yksi niistä hyvin hienosti, melkein huoaten — huusi: "leipää, leipää!" Kuusi pientä kättä kurotettiin veljeä kohtaan.
Pitkäläntäinen vaalea vaimo, joka oli kääritty säkinnäköiseen röijyntapaiseen määräämättömästä väristä, kohosi nyt seisoalle tuolilta, jolla nähtävästi oli istunut nukahtamassa, ja tuijotti minuhun.