"Näettekös, herra pastori", lopetti puheenjohtaja selityksensä, "alustenhan laita on ihan sama kuin ihmistenkin; ne nuoriltaan löyhtyvät, raaoiltaan köyristyvät ja tulevat pölyisiksi joka nurkasta, kun ovat olleet toimessa vuosikausia, mitäpä sitte kaksikymmentä vuotta. Ihmisen puhdistusta sisältä ja ulkoa, sitä taitoa me kalastajat emme osaa; mutta toisin on laivan laita, johon me kaikki yhteisesti olemme koonneet tarpeet ja jonka minä Sören Olsen, ilman kaikkea kehumista puhuen, itse olen tehnyt ja kuntoon laittanut."
Nuori pastori punastui uudestaan, katsahti Söreniin ja sanoi:
"Minä — minä olen todellakin itsekin huomannut laivan tarvitsevan korjausta. Vasemmalta puolelta on eturaa'an nokka katkennut ja … niin, paljo muutakin on rikki."
Sören katsahti kummastuen hoikkaan pastoriin ja kääntyi sitte kumppaneihinsa päin, ikäänkuin sanoen: "kuulitteko, hän ymmärtää laiva-asioitakin!"
Ja todellakin kaikuivat pastorin sanat yhtä kummallisilta näiden kunnon ihmisten korvissa, kuin olisivat kalastajat äkisti ruvenneet puhumaan hänelle hebreankieltä. Sören kuitenkin malttoi mielensä ja sanoi: "no siis, herra pastori, jos sallitte…"
Pastori nyykäytti päätänsä. "Tehkää te vain osanne, minä kyllä osani suoritan."
Ja sitte kolmesti ojennettiin suuri, karkea käsi, ja pastorin pikku käsi katosi niihin kolmesti, ja kaikki kalastajat sanoivat: "me kiitämme paljon, herra pastori."
Lähetystö läksi. Mutta ovessa vielä kääntyi Sören, osoitti pastorin leikkilaivaa ja sanoi:
"Antakaa anteeksi uskaliaisuuteni, mutta tuon minä tässä heti huomasin. Luulenpa, että sekin olisi vedettävä teloille, ja ell'ei teillä, herra pastori, ole mitään sitä vastaan, niin minä mielelläni tekisin sen jouluviikolla!"
"Tahtoisitteko todellakin?" kysyi pastori iloisesti, "te olette oikein hyvä ihminen."