Kamilla purskahti nauruun, hypähti ylös ja juoksi vastaan isällensä, pisti kätensä hänelle kainaloon ja vei hänet Mogensin luo, joka oli ihan hämmästynyt.
Kun päivällinen oli syöty ja kahvi juotu ylhäällä palkongilla, ehdotti oikeusneuvos, että lähdettäisiin kävelemään. Kaikki kolme astuivat he kapeaa tietä myöten ja maantien yli sekä edelleen polkua myöten, jonka molemmilla puolin oli rukiinsänkeä, sitte porraspuitse aituukseen. Siellä seisoi tammi kaikkine muine kumppaleineen, olipa vielä kierrekellokkejakin orjantappura-pensastossa. Kamilla pyysi Mogensia poimimaan niitä. Hän ne raastoi kaikki tyyni ja toi kohta aivan kourallisen.
"Kiitoksia, en minä niin monta tahdo", sanoi hän, ottaen muutamia ja pudottaen muut maahan.
"Olisipa minun sitte pitänyt jättää ne kasvamaan", sanoi Mogens vakavasti.
Kamilla kumartui niitä poimimaan jälleen. Hän odotteli Mogensin tulevan auttamaan ja katsahti häneen kummastuneena. Mutta Mogens seisoi ihan levollisena katselen Kamillan työtä; kun hän kerran muka oli alkanut poimia, niin sai hän jatkaakin työtään, ja poimituksi ne kaikki tulivat. Vaan Kamilla ei sitte pitkään aikaan virkkanutkaan mitään Mogensille, tuskinpa edes katsoikaan häneen päin.
Mutta arvattavasti he kuitenkin leppyivät, sillä kun paluumatkalla tultiin tammen kohdalle, meni Kamilla sen alle ja katseli ylös puunlatvaan, astuskeli puolelta toiselle, levitteli käsiään ja lauloi; ja Mogensin täytyi mennä pähkinäpensastoon katsomaan, miltä hän oli näyttänyt. Äkisti juoksi Kamilla sitte häneen päin, mutta Mogens ei muistanutkaan tehtäväänsä, ei juosta eikä huutaa. Kamilla selitti nauraen, että hän oli hyvin tyytymätön itseensä, eikä luullut, että hänellä olisi ollut rohkeutta pysyä paikoillaan, jos "näin hirmuinen ihminen — hän osoitti itseään — olisi juossut minua vastaan." Mogens sitä vastoin sanoi olevansa itseensä hyvin tyytyväinen.
Kun Mogens päivän laskun edellä läksi kotiinsa päin, saattoivat oikeusneuvos ja Kamilla hänet tielle. Ja kotiin palatessa sanoi Kamilla isällensä, että heidän pitäisi hyvin usein kutsua tuota erakko raukkaa heille sinä kuukautena, joka vielä saatettiin oleskella maalla, sillä eihän hänellä ollut ketään muita tuttuja. Oikeusneuvos myöntyi: ja hymyili itseksensä, että häntä tyttärensä luuli niin herkkäuskoiseksi; mutta Kamilla astuskeli perin lempeän ja vakavan näköisenä, ett'ei muka ollenkaan epäiltäisi hänen niin sanoneen vain puhtaasta säälistä.
Todellakin tuli niin kaunis syyskesä, että oikeusneuvos vielä voi oleskella kokonaisen kuukauden Kap Trafalgarissa, ja sääli toi Mogensin kahtena ensi viikkona kahdesti ja kolmantena viikkona melkein joka päivä oikeusneuvoksen maakartanoon.
Oli kauniin sään viimeiset päivät. Aikaisin aamusilla oli satanut ja ollut pilvistä kappaleen päivääkin, mutta nyt oli aurinko hajoittanut vesiverhon ja paistoi niin lämpimästi ja suloisesti, että märjät puutarhan käytävät, nurmikot ja puidenoksat oikein höyrysivät. Oikeusneuvos leikkeli astereja. Mogens ja Kamilla poimivat muutamassa tarhan nurkassa myöhäisiä talviomenia.
Mogens seisoi pöydällä, käsivarrellansa suuri kori, ja Kamilla tuolilla, pitäen kiinni suuren, valkoisen esiliinansa nurkista.