Joku vieras, päässä takaraivalla korkea, harmaa hattu, pölynuttu käsivarrella ja kiikari vatsalla, tuli ulos kestikievaritalon portaille ja hengitti tunnollisesti "hyvin miellyttävää" meriveden ilmaa. Ja etäällä idänpuolisilla hiekkasärkillä, ihan auringon polttavassa paahteessa, tallusteli kokonainen perhe ulos valkoiselle häikäsevälle niemelle, jossa joukko kalastajia veti nuottaa muutamalle maalarille. Puolenpäivän rinnassa tuli kuumuus yhä rasittavammaksi. Kohta asettui merelle ja kauppalan päälle raskaan lämmön välkkyvä ume, joka ikäänkuin kukisti kaikki maahan.
Ei pienintäkään tuulenhenkeä tuntunut. Mihin hyvänsä katsoi, ilmaan tai hiekkaan, kaikkialta pisti silmiin kuin hienoilla neuloilla. Ja miellyttävä ranta-ilma tuli yhä vastenmielisemmäksi, tukehuttavammaksi meren, auringon ja puolimädänneen kalanhaisun seokseksi.
Harmaahattuinen mies ja rannalla ollut herrasjoukko olivat jo ammoin palanneet aamiaiselle kestikievaritaloon. Raskas, veltostuttava horrostila laskeutui yhä tiheämmäksi vaipaksi koko kauppalan yli.
Kaikkialla talojen luona makasivat ankat, porsaat ja lapset kuorsaten, kasvot hehkuvan kuumalla hiekalla. Raskaina ja unisina, paljain jaloin, leningit auki, astuskelivat naiset ovissa, ainoastaan silloin tällöin vihaisesti katsahtaen jonkun pienen huoneen pieneen oveen, jossa vielä joku huvi-matkustelija, itikkaharso hatun ympärillä, seisoi leikkiä laskien kalastajatyttöjen kanssa.
Mutta sepä se kohta olikin enää ainoa rähinä koko kauppalassa.
Yksin iloiset, paljasjalkaiset pikku tytötkin, jotka, hameet ylös nostettuina juoksentelivat ja pulikoivat rannassa, istuutuivat väsyneinä maalle vedettyjen veneiden varjoon ja miettivästi katselivat pieniä, piipitteleviä rantatiiroja, jotka uiskentelivat vedenpinnalla ja sukeltelivat kaloja tavoitellen.
Ylhäällä hiekkaharjun rinteellä istuivat kalastajat. Muutamat olivat jo päästäneet verkonlangat putoamaan käsistänsä ja kumartaneet päänsä uneen. Toiset vielä pitelivät urhollisesti vastaan ja katsahtivat silloin tällöin väsyneesti merelle, suurelle, aavalle, sinertävälle merelle, joka siinä levisi niin kirkkaana, niin toivottoman autiona, että olisi luullut sitä kuolleeksi, ell'ei olisi kuulunut sen unista, raukeata huountaa rantaa vasten.
Ulompana merellä luoteen puolella kulki yksinäinen, suuri höyrylaiva, jättäen paksua mustaa savua suoraksi viivaksi jäljellensä.
Se oli "Two brothers" eli Veljekset, englantilainen rahtilaiva, jonka piti päästä niemen itäpäitse etelään päin Kattegattiin ja edelleen johonkin Itämeren satamaan.
Laivalla oli hiljaista. Oli juuri mitattu syvyyttä ja tunnettiin olevansa varmat rannasta.