Mutta pienimmästäkin maltittomasta nykäyksestä tai suuttuneesta ärähdyksestä lakkasi hän heti, kiersi molemmat nuoret käsivartensa kapteenille kaulaan ja hiipi hänen rintaansa vasten, hyväilyjä kuiskaellen.
Se oli "little Mary", pikku Maria.
Niin sanoi hän itseään ainakin itse täällä sisällä kaikessa tuttavuudessa. Sillä kapteeni Charles, jos hän muuten häntä puhuttelikaan, sanoi häntä vain Maryksi.
Mutta viime kuukausien vienot kesätuulet, runsaat rahdit ja onnelliset matkat olivat pehmittäneet kapteenin mielen. Ja ensi kerran elämässään tunsi hän mielessään alinomaista pelkoa, että oli tekemässä jonkin suuren ja hirveän tyhmyyden.
Ja tuossa makasi nyt Mary ihan hiljaa, kädet kierrettynä hänen kaulaansa, suuret silmät uneksien katselevina läheistä päivänpaisteista rantaa.
Hänen kähäräinen päänsä lepäsi kapteenin rinnalla, kohoten ja laskeutuen hitaasti hänen raskaan hengityksensä mukaan.
Mutta kun kapteeni Charlesin raskas käsi nyt laskeutui hänen tukallensa ja alkoi sitä hiljaa silitellä, sulki hän silmänsä eikä liikahtanutkaan.
"Little Mary", supisi kapteeni hiljaa. Se tapahtui nyt ensi kerran.
Mutta heidän siinä niin istuessaan kuului äkisti kannelta outoa melua, kone pysähtyi käymästä ja toinen perimies tuli hengästyksissään juosten rappuja ylös ja änkytti Englannin kieltä murtaen:
"Herra kapteeni … me … me olemme kiinni!"