Yksitellen astua tallustelivat jo kalastajat hietikkoa pitkin, vatsa hyppivänä naurusta. Yhä useampia tuli joukottain perästä, ja jo pitkän matkan perästä voi nähdä leveää naurua heidän päivettyneissä kasvoissansa.
Lähimmät hiekkasärkät kylän ympärillä karttuivat yht'äkkiä täyteen naisia ja lapsia, jotka käsillään varjostaen silmiänsä katsoa tirkistelivät pohjoiseen päin. Muutamia juoksi alas, toisia päin vastoin ylös harjulle.
Joka taholta, aina niemeltä saakka näkyi ihmisiä kiireesti rientävän kankaan yli, huutaen ja osoitellen toinen toisellensa jo hyvän matkan päästä. Yksin vieraat matkustajatkin, sekä naiset että miehet, olivat yht'äkkiä jättäneet kestikievarin aamiaispöydän, rientääkseen onnettomuus-paikalle, harmaahattuinen kaikkein edellä, ruokaliina kiireessä pistettynä puoleksi takataskuun, kunnes koko väkijoukon huomio kääntyi pelastuksen-välittäjään, joka ihan levollisena tuli vaunuilla ajaen.
Kaikki olivat nyt yht'äkkiä päässeet jaloillensa. Pienimmistä puutölleistä, kauppiasten suurista taloista, joka majasta lähdettiin ulos hiljaisessa, levottomassa mielenliikutuksessa, joka yhä enemmin valtasi kaikki. Kokouduttiin porstuan oville kysellen ja selitellen. Kauppias seisoo ovellansa hieroen kuin viluissaan käsiänsä, niinkuin jolla on huono ruoansulatus; yksin nuori, kalpea pappikin näkyi kovassa mielenjännityksessä astuskelevan ylös hiekkaharjulle pappilan taa ja katsahtavan pohjoiseen päin.
Mutta kun viimein ulompaa tullut sanoma peruuttamattomasti vahvisti, että laiva oli kiinni, ihan avuttomasti kiinni, silloin purkautui mielenjännitys yksiääniseksi, vapahtavaksi nauruksi ovelta ovelle yli koko kauppalan.
Kauppias hypähti keveästi kuin höyhen ylös kierretuolistaan, työnsi rasvaisen, liputtoman lakin taapäin niskaan ja käski jo edeltäpäin hinata suuren viina-ankkurin ylös kellarista. Iloisia kasvoja juoksenteli kaduilla käyden tervehtimässä naapureja ja tuttavia; nuori, kalpea pappi astui hiljaa kammariinsa ja avasi almukirjansa; ja muuan vaimo, joka ei ollut neljääntoista päivään nähnyt sianlihaa pöydällänsä, alkoi hämmästyksissään kurittaa ainoata lastansa, niin että se piti melkein väkisin pelastaa häneltä käsistä.
Yksin vanhat ja vaivaisetkin, jotka tuskin jaksoivat astua, hiipivät ylös hiekkaharjuille näkemään suurta savuavaa hirviötä, joka siellä ulompana puhkaen ja kolisten koetti päästä irti.
Onnettomuus-paikalla oli merenranta täpötäynnä ihmisjoukkoja. Ja ulkona laivan luona, joka oli kiinni kolmannella karilla hyvän matkan päässä maasta, uiskenteli meluava joukko suuria ja pieniä veneitä, laitoja myöten täynnä nuoria ja vanhoja kalastajia, jotka nauroivat ja huusivat joka kerran kapteenille, kun hän vain näyttäytyi komentosillalla.
Perimiehensä kautta oli näet kapteeni kieltänyt ketään tulemasta laivaan ja oikealla englantilaisen itsepäisyydellä hyljännyt kaikki avuntarjoukset.
Sitä vastoin oli kaikki laivamiehet kutsuttu kannelle ja suuri vene laskettu alas, kaksi ankkuria viety kauas taapäin ja niiden vahvat vitjat kierretty vintturin ympäri ja koneen käsketty panemaan liikkeelle kaiken voimansa, sillä irti heidän piti päästä.