Itse käveli kapteeni vähän kalpeana, vähän värähdellen kuin kuumeesta, mutta muuten tyynenä edestakaisin komentosillalla kojuunsa ja jälleen ulos, viskoen käskyjä lyhyesti ja jyrkästi pitkin laivan kantta, mutta edes katsahtamattakaan veneihin. Mary seurasi häntä suurilla, kyyneleisillä silmillään sohvaltansa kojusta; hän oli kerran koettanut lähestyä häntä, mutta kapteeni oli tylysti työntänyt hänet pois, virkkamatta sanaakaan.
Mutta vaikka kone olisi kuinka puhkanut ja ponnistanut voimiansa viimeiseen piirtoon asti, yhtä vähä siitä oli apua; laiva oli lujasti kiinni, se ei siirtynyt tuumaakaan, vaan vaipui hitaasti yhä syvemmälle hiekkaan ja vapisi kuin sisällisestä mielipahasta helähdellen raudan äänellä.
Jokaisesta uudesta, turhasta yrityksestä kaikui naurunpuuska alhaalta veneistä, johon ikäänkuin kaiku kuului vastaan rannalta.
Tällä välin tuli yhä useampia veneitä lisäksi. Aina niemeltä ja pienestä kylästä etempää etelästä päin tuli niitä hiljakseen pitkin rantaa, niin että viimein kasvoi pieni, tiheään sullottu laivasto pikku aluksia, jotka hankasivat ja sysäsivät toinen toistansa ja tunkeutuivat toistensa väliin kuin iloisessa kansanjuhlassa.
Ja mikäli jokaisesta laivan turhasta ponnistuksesta varmuus kasvoi, että se pysyi lujasti kiinni, ja mikäli samalla malttamattomuus kasvoi, sikäli pauhattiin yhä kovemmin joka kerran, kun yksikään pää näkyi laivan laidalta.
Nythän siitä kohta piti jotakin tuleman! Mutta saattaisivathan yhtä hyvin antautua hetipaikalla! Sillä tämähän jo alkoi tuntua vähän yksitoikkoiselta, varsinkin niistä, jotka olivat jättäneet kärsivällisyys-pussinsa kotiin eukkojen ja lasten luo!
Varsinkin, tietysti koeteltiin arvaella, mitä siinä saattoi olla lastina. Muutamat veneet nuuskivat lakkaamatta laivan ympärillä, eikä kukaan enää epäillyt, että lasti oli semmoinen, joka voi korottaa pelastuspalkan hyvinkin suureksi. Muutamat sanoivat pummulia luotettavammaksi tavaraksi. Toiset olivat kyllin vaatimattomat ja tyytyivät rautaan ja hiilin. Mutta kun joku nuuskijoista oli tuntevinaan kahvin hajua, saavutti se heti melkein yksimielisen suostumuksen. Ja kun samassa punapaitainen merimies, katsellen asiaa naurettavalta puolelta, pisti päätänsä jostakin aukosta ja alkoi irvistellä veneille, huusivat he heti hänelle kuin yhdestä suusta, eikö jo kohta kahvi ruvennut valmistumaan, ja käskivät häntä sanomaan matamille, ett'ei hänen pitänyt säästämän papuja, vaan keittämän oikein väkevää, koska he nyt olivat tässä jo olleet kaksi tuntia ja alkoivat kyllästyä odottelemiseen.
Mutta kapteenin silloin näyttäytyessä komentosillalla ja laivan alkaessa taas vähäisellä toivon vilahduksella ponnistella voimiansa, lähettivät he kuitenkin uuden naurumyrskyn vierimään pitkin meren pintaa. Kaiku vastasi rannalta, ja yksin aurinkokin alemma vaipuessaan paistoi niin valoisasti tuon näyttämön yli, kuin olisi se tahtonut seoittaa tyynen, leveän hymynsä yleiseen iloon.
Pelastuksen-välittäjä seisoi laivan takapuolella suurenlaisessa, kuusiairoisessa veneessä, pysyen vähän etempänä muista.
Hän oli pitkäkasvuinen, vahvaruumiinen, parraton ja suurikäsinen mies ja koetti tyynellä, vakavalla silmäyksellä mahtavasti katsella tuota kaikkea.