"Nyt se itkee", sanoivat muutamat.
Mutta ei siinä ollut aikaa sukkeluuksia ladella. Kahdeks'airoinen vene läksi nopeasti soutamaan pelastuksenvälittäjän ja tuomarin apulaista, joiden tuli asianmukaisesti järjestää ja lain sinetillä vahvistaa pelastusehdot.
Tuuli oli kasvanut yhä kovemmaksi; mutta suuri vene sukelsi kuitenkin verrattain keveästi ja nopeasti vielä raskaasti vierivien aaltojen yli. Kohta he pääsivät laivan suojaan.
Kapteeni ei ollut kannella. Perimies otti heidät vastaan ja pyysi heitä menemään alas kajuuttaan. Siellä oli vähä sanakiistaa, jonka jälkeen he taas soutivat pois, mutta ei maalle, vaan pelastushöyryn luo. Hetkisen kuluttua palasivat he sieltä pelastusyhtiön asiamiehen kanssa. Hän oli pieni, laiha, äänetön, kylmäkasvoinen herra, suu ohut, huulet yhteenpuserretut, leuka parraton, yllä musta nuttu hyvästi kiinni, päässä musta hattu ja hansikas vasemmassa kädessä, jossa hän piti hattua.
Perimies otti heidät taaskin vastaan ja vei alas kajuuttaan.
Siellä oli lamppu palamassa suuren nelikulmaisen mahonkipöydän päällä, joka melkein täytti koko huoneen. Katto ja seinät olivat synkässä, vehreänkaltaisessa pimeässä, suuren läkkivarjostimen takana, jonka valkoiseksi maalattu sisäpuoli kokosi kaiken valon kirkkaalle, kiillotetulle pöydälle.
Siinä oli kasoittain karttatorvia ja merimiehen-koneita, työnnettynä toiselle puolelle muutamien lasien ja tyhjien pullojen väliin. Toinen puoli pöytää oli tyhjä; ja siellä, kajuutan sisimmässä nurkassa istui kapteni Charles. Hän ihan varmaan oli juovuksissa, niinkuin koko huonekin haisi rommilta tai konjakilta.
Suuri, punainen parta lampun valossa, kyynäspäät pöydällä ja kädet molemmin puolin päätä, istui hän ja katsoa tuijotti jäykästi eteensä. Mary oli jossakin lähellä, vaikka näkymättä; ainoastaan silloin tällöin kuuluivat hänen toivottomat nyyhkytyksensä.
Ihan kapteenin seljän takana löi meri lakkaamatta laivan kylkeä, raskaasti, uhkaavasti, niin että pienessä ahtaassa huoneessa kumahteli niin kamalalta, että nuori tuomari, vielä tottumaton toimeensa, ihan kalpeana katsoi sinnepäin, kuin odotellen meren minä hetkenä hyvänsä vierivän heidän ylitsensä.
Ylhäältä kannelta kuului lakkaamatonta, raskasta astuntaa, laivaväki kun näet joka mies kokoutui ihan heidän päänsä päälle. Äänet kuuluivat vain epäselvästi ja sekaisin niinkuin syvä, käsittämätön murina, joka myöskin melkein kokonaan taukosi, kun kajuutan portaiden ovi sulkeutui tulijain jälkeen.