"Hänen holhojansa karkasi maasta hävitettyään hänen omaisuutensa. Silloin luostarin johtokunta muutti käytöksensä häntä kohtaan, sillä luostari oli vain maallinen laitos, joka ei ollenkaan huolinut avata porttejansa murheellisille ja kurjille. Sen huomattuaan alkoi tyttönen epäillä. Epäilys oli silloisen ajan tauti ja kovasti se tyttöön tarttuikin. Hänen kumppaninsa eivät uskoneet mitään ja hyvinpä niukka se oli hänen esimiestensäkin usko.
"Eräänä päivänä lähetettiin hänet luostarista jonkun sairaan luo. Tiellä, kauniilla yksinäisellä metsätiellä tuli hänelle vastaan ritari, nuori, voimakas ja kaunis. Tyttö seisattui ja katsoi häntä kuin jotakin ilmestystä; sepä olikin ensimäinen mies, jonka nyt näki viiteen vuoteen, siitä asti kun tytöstä neidoksi oli vaurastunut. Ritari pysäytti hevosensa, tervehti ja ratsasti edelleen.
"Tästä päivästä asti häntä luostari alkoi inhottaa ja elämä viehättää. Kaunis elämä viekoitteli häntä pois Kristuksesta, niinkuin siihen aikaan yleinen usko oli, ja hän joutui ahdistukseen ja vietti enimmän aikansa kuritushuoneessa.
"Muutamana päivänä hänelle talonvartija salaa toi kirjeen ritarilta. Ritari asui toisella puolen järveä, niin että neitonen voi nähdä hänen komean kartanonsa oman rangaistushuoneensa ikkunasta. Kirjeenvaihto jatkui.
"Heikkoja huhuja alkoi liikkua, että suuri muutos oli tapahtumaisillaan kirkon hallituksessa ja että luostaritkin suljettaisiin ja luostarilaiset päästettäisiin lupauksistaan.
"Silloin heräsi toivo tytön mielessä ja hän samalla sai tiedon, että valasta päästäminen oli mahdollinen. Mutta silloinpa hän ei myöskään enää voinut luottaa valan pyhyyteen, niin että kaikki siteet kerrassaan katkesivat. Hän uskoi nyt vain omien mielitekojensa ijankaikkista oikeutta eikä mitään yhteiskunnan tai kirkon lakeja.
"Vihdoin petti hänet kavala luostarisisar; kirjeenvaihto tuli ilmi ja tyttö tuomittiin ankaraan ruumiinrangaistukseen. Mutta toisin oli sallimus määrännyt. Juuri sinä päivänä, jolloin rangaistus oli kärsittävä, saapui kuninkaalta ja säädyiltä käsky, että luostari oli suljettava. Käskyn tuoja ei ollut kukaan muu kuin ritari, hänen ritarinsa. Ja hän avasi tytölle luostarin portit, tarjoten kaikille sen asujamille vapauden, vaan hänelle oman itsensä.
"Tähän loppuu ensimäinen taival hänen elämänsä tiellä."
"Ensimäinenkö?" kysyi kreivi, maistellen pikarista. "Eikö tarina lopu siihen? Saivathan he toisensa."
"Ei, herra, tarinat siihen kyllä loppuvat, mutta todellisuudessa se siitä vasta alkaa. Ja minä muistan häiden jälkeisen päivän; minähän heidät vihinkin ja olin sitte heidän kotipappinsa. Aamiaispöytä oli valmisna ja he tulivat morsiuskammarista niin loistavina, kuin olisi koko maailma tanssinut vain heidän tähtensä ja aurinko loistanut taivaalta yksistään heille. Ritarin mieli oli täynnä rohkeaa elinvoimaa, niin että hän luuli jaksavansa kantaa vaikka koko maailman hartioillaan, ja kaikki hänen ajatuksensa ja toimensa tarkoittivat vain elämän tekemistä heille niin hyväksi ja suloiseksi kuin mahdollista. Rouva oli myöskin niin onnellinen, ett'ei tahtonut syödä eikä juoda, vaan unhottaa ihan, että syntistä maailmaa oli olemassakaan.