"Nyt sattui vielä uusi tapaus, joka joudutti onnettomuuden puhkeamista. Vouti oli tullut kartanoon odottelemaan laihon korjuuta. Hän sattumalta tuli rouvaa tervehtimään kun rouva oli tehnyt nuo kaksi keksintöä. He tuntevat toisensa lapsuuden ystäviksi, ja tutunomaiset keskustelut viehättävät ja huvittavat rouvaa. Hän alkoi vertailla miestänsä voutiin, eikä sen vertailun päätös olenkaan ollut herran eduksi. Sillä rouva unhotti että hänenkin miehensä olisi tuommoisella vierailun hetkellä ollut yhtä kohtelias ja että vouti saattoi jokapäiväisissä oloissa olla yhtä epäkohtelias.
"Kaikki oli siis valmiina vastaiselle purkaukselle, kun herra palasi kotiin. Vouti oli mennyt pois, jättäen rouvan yksikseen ajatuksinensa. Kun herra astuu sisään, on hän iloinen ensinnäkin siitä, että näkee vaimonsa jo olevan liikkeellä, ja toisekseen myöskin pitkällisestä poudasta, joka lupaili hyvää ilmaa elonkorjuulle; sillä nyt olivat hänen peltonsa kaikki niitetyt, että oli jälellä vain vetäminen latoihin. Vaimoa, hänellä kun pyöri päässä raskaita ajatuksia, tuo miehensä ilo loukkasi, ja nyt paukahteli kummaltakin puolelta. Rouva kysyi lehmusta; herra vastasi hakkuuttaneensa sen, kun tarvitsi nikkarinpuuta; rouva kysyi, miksi hän oli hakkuuttanut juuri sen lehmuksen, joka oli varjostanut hänen huonettansa; herra ei sanonut hakkuuttaneensa erittäin sitä, vaan yhdessä kaikkien muiden kanssa. Sitte tuli ruusujuttu. Herra ei sanonut koskaan sitoutuneensa pitämään huolta niiden kastelemisesta. Silloin rouva, voimatta vastata mitään entiseen juttuun, huomasi miehellään olevan päällyssaappaat jalassa ja huomautti heti siitä. Mies tunnusti rikoksensa ja koetti sitä parantaa siinä paikallansa, mutta silloin suuttui vaimo moisesta halveksimisesta. Kovia sanoja lausuttiin ja vaimo syytti miestänsä kylmyydestä ja rakkauden puutteesta. Ritari vastasi melkein näin:
"'Minä en rakasta sinua enää, sanot sinä, sentähden että minä teen työtä sinun hyväksesi enkä istu lavertelemassa sinun koruompeluksesi luona; minä en rakasta sinua, koska minulla on nälkä, milloin en pitkään aikaan ole saanut ruokaa; minä en sinua rakasta, koska en muuta saappaita, vaikka vain silmänräpäykseksi pistäydyn huoneihin; minä en sinua rakasta, sanot sinä! Jospa tietäisit, miten suuresti minä todella sinua rakastan!' Vaimo vastasi melkein näin:
"'Ennenkuin jouduimme naimisiin, rakastit minua, vaikka lavertelitkin koruompelukseni luona, vaikk'et tullutkaan huoneihin päällyssaappaissa ja vaikk'et osoittanutkaan halveksimista. Mitä on sitte tapahtunut, kun käytöksesi on muuttunut?'
"Mies virkkoi: 'me olemme naimisissa!' Rouva luuli miehen tarkoittavan, että hän naimisessa oli saanut omistusoikeuden vaimonsa yli ja että hän tahtoi osoittaa sitä jyrkällä käytöksellään. Mutta se miehen varmuus johtui vain siitä, että hän lujasti luotti rouvansa lupaukseen rakastaa myötä- ja vastoinkäymisessä, luotti hänen ei huolivan huomioonsa ottaa, jos hän voittaakseen aikaa hylkäsi koko joukon turhia muodollisia temppuja. Hän oli vähällä sanoa hänelle kaikki, että hän juuri vaaraa karkoittaaksensa työskentelee pellolla, tallaa sen multaa ja kuljettaa sen tomua huoneihin; mutta hän kuitenkin oli vaiti, sillä hän ei luullut vaimonsa nyt niin heikkona jaksavan kestää iskuja. Ja päivän tai kahden perästähän kaikki oli jo ohitse ja talo pelastettu. Sentähden hän vain pyysi anteeksi; ja he antoivat anteeksi molemmat ja puhuivat jälleen helliä sanoja.
"Mutta silloin tuli isku! Työvouti tuli juoksujalassa ilmoittamaan rajuilman nousevan. Rouva ihastui, kun ruusut saavat vettä, mutta herra ei ihastunut.
"Ritari tunsi Herran kurittavan käden painon ja kertoi vaimollensa kaikki, mutta pyysi samalla hänen vielä toivomaan, kyllä kaikki hyvin käy. Käski sitte heti valjastaa kaikki hevoset ja juhdat vetämään eloa korjuusen.
"'Niillä ollaan vettä noutamassa,' vastataan.
"'Kuka ne on sinne lähettänyt?'
"'Minä ne lähetin', vastasi vaimo. 'Minä tahdoin! saada vettä kukilleni, joiden annoit kuivaa minun sairaana ollessani.'