Sisällinen ilo häntä niin vahvisti, että hän voi istuutua sängynlaidalle ja ottaa kynttilän käteensä. Katri meni noutamaan vettä, riisui sitte haavan paljaaksi, pesi sen puhtaaksi verestä, pani päälle pellavavaatteesta kiireesti purjettua nukkaa ja kääri liinalla kovasti jalan, ett'ei veri enää vuotaisi.
"Tästä on jäntärekin ihan poikki", sanoi hän peloissaan, kun sormellaan tunnusteli. "Eikä tuo verikään asetu … voi, Juhana!"
Silloin kuului katkonaisia ääniä ja outoa rykimistä kammarista, jossa Liisa-mummo makasi. Vaivaloisesti sai hän vihdoin huudetuksi: "Lapset! ettehän te ymmärrä seisattaa verta; tulkaa tänne minun luokseni!"
"Mummo huutaa!" sanoi Katri; "niin, hänhän se osaa haavan sukkelasti tukkia." Mutta Katrin alkava hymy kuoli jälleen, kun kysyi: "Jaksatko vielä liikkua sen verran, että päästään mummon luo?". Ja samalla katsoi hän hyvin huolestuneena mieheensä.
"Oih!" pääsi Juhanalta huudahdus, kun nousi seisomaan vasemmalle, vielä kelpaavalle jalallensa. Sitte otti hän toisella kädellään kiinni Katrin kaulasta ja alkoi hänen varassansa hyppiä yhdellä jalalla kammariin päin, jossa äitinsä makasi.
Mummo nousi istualleen sängyssä niin hyvin, kuin taisi, katsoi haavaa, pudisti päätänsä ja sanoi, Katriin katsahtaen: "Tämä on paha vamma, saat nähdä. Verenjuoksun kyllä saan tuketuksi taulalla ja ruudilla, mutta kyllä Juhana kauan makaa, ennenkuin tuo umpeen kasvaa. Mene heti hankkimaan viinaa ja etikkaa, joilla sitte peset, ja saippuaa pane veteen. Ja sitte sinun pitää kaupungista hankkia voidetta … niin … sepä se pahinta oli; mutta kyllä se nimi kohta mieleeni johtuu. Joudu vaan, Katri!"
Enempää tässä olisi turha kertoa kuin että Juhana istuutui mummon sängyn laidalle, jossa Liisa taidollansa sulki verenjuoksun ja sittemmin sitoi haavan; Katri sill'aikaa tuvassa pukeutui nopeasti, sillä hän valmistihe heti lähtemään kartanoon tai pappilaan lääkkeitä saamaan.
Sanottuaan jäähyväiset läksi hän astumaan pimeitä polkuja illan myöhällä. Ajatellen, minnekä nyt oikeastaan menisi, sanoi hän itsekseen vihdoin: "Ei, en kuitenkaan mene kartanoon, vaan pappilaan, vaikka sinne onkin pitempi matka." Grimstahamista Sätran kautta Edin pappilaan oli ainakin puoli peninkulmaa. Mutta pappilan rouva olikin jaloin, ymmärtäväisin ja avuliain ihminen koko seudulla. Katri muisteli ilolla häntä astuessaan, ja hän varmaan tiesi saavansa apua ja ystävällistä kohtelua, vaikka tulikin näin myöhään.
Ja niin hän saikin. Katri palasi yöllä kotiin lääkkeiden kanssa. Paitsi etikkaa ja viinaa, jolla voi pestä jalkaa ja estää paisumasta, sai hän myöskin Riian palsamia haavaan pantavaksi. Vuoteen omaksi Juhana kuitenkin joutui, ja seuraavana päivänä näytti haava hyvin pahalta, kun siitä alkoi tulla mustaa verensotkua. Sentähden päätti Katri heti ensi tilassa lähteä kaupunkiin kysymään neuvoa lääkäriltä. Tilaisuutta hän sai siten, että meni sisarensa Reetan sijasta viemään luutia ja Reetta meni siksi päiväksi Gristahamiin hoitamaan mummoa ja sairasta.
Kaupungissa neuvottiin Katria panemaan basilikavoidetta liinarievulle ja sitte haavan päälle, että se puhdistuisi. Sittemmin tuli hänen vetää haava umpeen sidelaastari-viilekkeillä, ja koko jalka oli pidettävä liikkumattomana sitomalla puulistojen väliin; niin oli haava pikemmin paraneva, vaikka jäntärekin olisi mennyt poikki. Hyvä on, ajatteli Katri, niiasi lääkärille ja näytti niin kelpo vaimolta, ett'ei lääkäri huolinut häneltä maksuakaan ottaa. Iltasilla palasi hän kaupungista, huolestaan osaksi päässeenä, ja tunnusteli tuontuostakin hameensa taskua, olivatkohan saadut lääkkeet tallella. Mutta vaikka Katri kyllä toivoi Juhanan piankin Jumalan avulla paranevan, niin johtui hänelle kuitenkin mieleen, että mitenkähän ne syystyöt sai tehdyksi hänen maatessansa. Sillä mitään ei kannattanut laiminlyödä. "Minun täytyy palkata renki muutamiksi päiviksi", sanoi hän itseksensä. "Mutta siitä ei Juhanan pidä saaman tietää sanaakaan, ett'ei hän innoissaan syökse ylös itse kyntämään ja hakkaamaan, ennenkuin jalka on ihan terve; niin tulisi hän vaan yhä pahemmaksi ja me joutuisimme ihan pulaan."