Sitte ajoi hän taas hiljaa luutakärrissänsä mietiskellen, mitenkä hän saisi rengin pidetyksi ja palkatuksi. "Kalliiksi se tulee!" sanoi hän, katsoen hyvin pahoillaan ja suruisena sivullensa metsäänpäin ja lyöden samalla ohjaksilla hevosta, että pikemmin kotiin ennättäisi.
"Niin se kyllä käy!" virkkoi hän vähän ajan perästä puoliääneen. "Tosinhan aioin uudesta kankaastani laittaa Juhanalle ja itselleni hyvät pyhävaatteet, sillä onhan siisteys kunniaksi kirkossa. Minä myön sen. Parempi on saada torppa hyvin hoidetuksi syksyllä, niin saatamme sitte toivoa hyvää satoa kevätkylvöstä. Minä palkkaan Suotalon pitkän Antin. Hän on vahva ja ripeä työmies eikä valitse ruokia. Hei, Polle!" kehoitti hän hevostansa, iloiten päätöksestään ja katsoen tyytyväisesti paria harmaata pilvenhattaraa, jotka olivat hajoamaisillaan taivaan laelta. "Hei, Polle! sukkelaan nyt, niin saat leipää kotiin tultua!"
Kaikki kävi ihan toivon mukaan. Juhana makasi vuoteessa kyllin kauan, niin että jalka parani ihan terveeksi. Suotalon Antti raatoi sill'aikaa ripeästi Grimstahamissa, niin että kaikki tuli tehdyksi oikeaan aikaansa. Hän oli vanha tuttu, sillä hän oli kasvanut yhdessä Juhanan ja Katrin kanssa, Suotalo kun näet oli lähellä sekä Nikkarilaa että Kivelää. Hän helposti sopi Katrin kanssa palkasta, joka hänen piti saada puinnin aikaan. Rahan sijasta oli heidän kummankin mielestä mukavinta, että Antti itse otti kankaan, niin ei Katrin tarvinnut mennä sitä ensin muille myöskentelemään.
Muutapa tästä välitapauksesta ei enää olekaan huomattava kuin että sinä päivänä, jolloin Antti oli tehnyt viimeisen työnsä ja Katri toi hänelle kankaan palkaksensa, niin Antti virkkoi: "Kiitos, kunnon emäntä! Tiedättehän te molemmat, että minä olen teidän vanha leikkitoverinne ja sentähden saatan kyllä jättää muutaman viikon työn ilmaiseksikin, sillä enhän vielä ole supiköyhä. Pitäkää vaan kangas itse! Minä tahdon teitä nähdä kirkossa siistinä uusissa vaatteissanne."
Katri katsoi häntä silmiin pitkään ja tarkempaan kuin tavallisesti. "Antti!" sanoi hän, "tätä hyvää sinä et ole ilmaiseksi tekevä. Minä kyllä tiedän sisar Reetan ja sinun välisi, ja puhun sinun puolestasi hänelle. Sillä nyt minä tunnen sinut, Antti; ja usko pois, kyllä te hyvin tulette toimeen Nikkarilassa. Kyllä Reettakin sinusta pitää, vaikka hän välistä on juro; minä kyllä laitan niin, että välinne tulee hyväksi."
Antti työnsi hyvin tyytyväisen näköisenä pitkän, tumman tukkansa korvan taakse. Mutta mitä siitä seurasi, ei kuulu tähän kertomukseemme.
X.
Kymmenen vuotta oli nyt Grimstaham ollut asuttuna ja kaksi lasta leikitteli tuvassa ilahuttaen Liisa-mummoa, joka ei päässyt sängystänsä. Mummolla säilyi puhelahja ihan viimeisiin hetkiin asti, ja näönkin salli Isä pysyä välttävänä. Sentähden oli mummon suurin ilo opettaa sieville lapsensalapsille tavauksen ja sisäluvun alkeita. Molemmat ne olivat pojat, toinen kuuden, toinen viiden vuoden vanha.
Kun Katrilla ja Juhanalla oli hyvin vähän aikaa oleskella sisällä, olivat lapsenlapset mummolla melkein ainoana seurana; heidän piti kertoa hänelle kaikki, mitä isä ja äiti ulkona tekivät. Sillä mummo tahtoi välttämättä tietää kaikki, mitä Grimstahamissa tapahtui. Ja jos pellolla tai niityllä tehtiin jotakin, jota mummo viisaudessaan sängyssänsä ei hyväksynyt, niin hän poikien kautta lähetti oman ajatuksensa Juhanalle ja Katrille tiedoksi.
"Mitä isä tänään tekee, Janne?" kysyi hän vanhemmalta pojalta eräänä iltapuolena kesäkuussa.