"Hän maalaa uutta läävää punaiseksi."

"Tokkohan hän sen oikein osaa!" supisi mummo itsekseen, laskien päänsä vasemmalle korvalle alas aluselle. "Varmaankaan ei hän ole muistanut panna vihtrilliä sekaan. Menes kysymään isältäsi, onko hän pannut vihtrilliä maaliin; mutta tule paikalla takaisin!" Sill'aikaa sai Kalle tavata sängyn vieressä.

Janne meni ihan suoraan uuden, muhkean läävän luo ja vei mummon sanan isällensä. Juhana hymyili ja otti taskustansa kakkusen, jonka oli tuonut viimein Tukholmassa käydessänsä. "Mene mummon luo, Janne, kiitä häntä muistutuksesta ja anna hänelle tämä!"

Miten mummo ihastui Jannen tuomisista! Pehmeät sokurileivät ja kakut olivat parasta herkkua, kuin luutamummo ikänänsä oli tavannut. "Voi sitä Juhanaa, miten hän muistaa minua joka kerran, kun käy kaupungissa!" sanoi mummo itsekseen, imi kakkua ja unhotti koko vihtrillin. Kuitenkin johtui hänelle maalaus mieleen, kun Jannen tuomiset loppuivat, ja hän kysyi: "Tiedätkö, miksikä isäsi maalaa kaikki huoneet yli ympäri ja portit ja aidat? Mutta tämä hökkeli, jossa asumme, on huonoin kaikista, eikä hän tätä maalaa."

Janne seisoi, näpelöiden peitettä. "Kyllä, mummo," sanoi hän hetkisen perästä, "sen kyllä tiedän. Isä aikoo purkaa tämän tuvan ennen maalaamista."

"Vai niin, aikooko hän rakentaa uudet asuinhuoneet? Niihin minä en koskaan tule, Janne. Tämä vanha tupa ja minä, me häviämme yht'aikaa."

Poika ei käsittänyt mummon ajatusta. Mutta totta oli, että kun nyt kaikki muu oli uutta, kaunista ja puhdasta, niin itse asuinrakennus näytti kovin kurjalta niiden rinnalla. "Siihen minä vasta ihan viimeksi käyn käsiksi; saas nähdä ehdinkö vielä tänäkään vuonna", sanoi Juhana.

Joka sunnuntai istui Katri aamusta iltaan anopin luona. Juhana oli siellä vaan iltapäivällä, sillä aamupäivällä hän kävi kirkossa. Kun tuttavat kyselivät, missä hänen kelpo vaimonsa oli, vastasi hän: "Katri pitää jumalanpalvelusta kotona mummon kanssa."

Ei se kuitenkaan muuta ollut kuin mummon hellää hoitamista. Tosin Katri myöskin luki Liisalle niitä virsiä tai evankeliumeja, joista hän enimmin piti; mutta mummon kuulo oli tänä vuonna alkanut huonota, niin ett'ei hän enää sillä tavalla voinut nauttia Jumalan sanaa. Silmät vain yhä pysyivät yhtä kirkkaina ja selvinä, ja niillä hän katseli Katria, joka oli hänestä kaunein näkö kaikista, ja poikia, jotka Katrin jälkeen olivat kauneimmat katsottavat.

Iltapuolella sunnuntaina tuli seuraan aina lisäksi Juhana ja palvelustyttö, joka tänä vuonna oli hankittu avuksi. Kun mummo näki niin paljon ihmisiä koossa kuin kuusi henkeä, sattui välistä, ett'ei hän oikein muistanutkaan päivää sunnuntaiksi, vaan oli olevinaan Heinätorilla. Muisti ja järki heikkonivat vähitellen. Kerran meni se niin pitkälle, että hän ojensi kätensä peitteen päälle, luuli sitä kuivaneeksi luudaksi ja tarjosi Katrille, sanoen: "Kuusihan minun siitä pitäisi pyytää, mutta näkyy olevan kuivanut, niin menköön vaikka kolmesta." Katri peljästyi noista sanoista; ne kuuluivat niin kamaloilta, että hän aavisti jotakin. Mutta Juhana tarttui siihen kolmesta äyristä tarjottuun käteen ja suuteli sitä; se olikin ensimäinen ja viimeinen kerta hänellä suudella naisen kättä, jota kansan mies ei koskaan tee.