Hän väänteli käsiään kauheassa toivottomuudessaan. Hän rukoili apua Jumalaltakin, johon hän ei enää luottanut; mutta mitään vastausta ei kuulunut hänen rukouksiinsa.
Hämärä oli jo tullut, kun Helena heräsi unelmistaan vaunujen vierimisestä kivitystä myöten. Hänen miehensä se siinä palasi kotiin, kun oli vienyt pois lapsen. Kuinka monesti hän ennen oli valvonutkaan myöhään yöhön ikkunan luona odotellen miehensä tuloa sairasten luota. Ensi aikoina häiden jälkeen oli hän, kuultuansa vaunujen äänen, aina rientänyt portaita myöten miehellensä vastaan, kiertänyt käsivartensa hänelle kaulaan ja toivottanut hänelle tervetuloa kotiin. Sittemmin, kun hän tuli kivuloiseksi ja lääkäri, hänen miehensä, alkoi kylmetä, oli hän istunut ylhäällä; pelolla ja toivolla odotellen hänen tulevan ylös tervehtimään vaimoansa. Ja peloissaan, ett'ei hän ehkä tulekaan, oli hän itseksensä päättänyt olla vaivaamatta häntä sairautensa kertomisella ja näyttää iloiselta, että hän viihtyisi hänen luonansa.
Vaan kun lääkäri sitte vihdoin tuli ja hän istui miestänsä vasten nojautuneena ja tuntien hänen käsivartensa vyötärönsä ympärillä, silloin heräsi hänessä niin vastustamaton halu ja tarve uskoa hänelle huolensa, kertoa tautinsa tuntomerkit, joita hän, niinkuin kaikki muutkin hermotautiset niin innolla tarkasteli. Vaan siitä tuli hän, oma mies ja lääkäri, kylmäksi ja kärsimättömäksi, läksi pois eikä tullut vaimonsa luo moneen päivään. Ja monina yksinäisinä hetkinä, jotka hän vietti istuen yksiksensä ja haaveksien omaa tilaansa, oli vähitellen alkanut selvitä hänelle, ett'ei hänen miehensä ollutkaan semmoinen, kuin hän oli toivonut. Hän alkoi ymmärtää, että lääkärin rakkaus häneen oli ollut vain itsekäs ja aistillinen; niin kauan kun hän oli ollut kaunis ja iloinen, oli lääkäri kannellut häntä käsissään kuin kukkaa; mutta heti, kun hänen seuransa ei enää tuottanut hänelle huvia, hylkäsi hän arvelematta vaimonsa, vieläpä semmoiseen aikaan, jolloin vaimo olisi enimmin tarvinnut apua.
Ja kun hän kerran alkoi katsella miehensä luonnetta tässä valossa, rupesi hän myöskin harmittavan ja tuskallisen tarkkaan huomaamaan kaikkia hänen vikojansa. Hän havaitsi, mitenkä menestys ja imartelut häntä vähitellen paaduttivat, miten turhamaisuus ja voitonhimo alkoivat soida kovemmin, kuin hyvän sydämmen äänet, niin että hän ennemmin läksi rikkaan, kuin köyhän sairaan luo. Ja hän näki miehensä, joka ennen oli syvästi surrut hoidettavan sairaansa kuolemaa, nyt hyvillä päivällisillä nauravan ja laskevan leikkiä ihan äsken oltuansa kuolinvuoteella, vaikka kuolema oli seurannut leikkauksestakin, johon hänen ehkä ei olisi pitänyt ryhtyä.
Muuten elettiin lääkärin talossa aina hyvin iloisesti. Hän rakasti hyviä atrioita ja voimakkaita viinejä, ja panettelijat — sillä ei hänkään, vaikka olikin niin rakastettu mies, päässyt kaikkien kuolevaisten kohtalosta, että jokaisella on omat vihamiehensä — ne sanoivat hänen tehneen monta sairasta juomariksi siten, että liian kevytmielisesti määräsi heille omia mielijuomiansa, punssia rintatautisille, konjakkia ja voimakkaita viinejä heikoille.
Olkoonpa tuo asia miten tahansa, se vain on totta, että hänen oma vaimonsa joutui kohta onnettomaksi sen parannustavan kautta.
Harmissaan ja suutuksissaan siitä, että huomasi oman vaimonsa niin inhottavan paheen orjana, unhotti lääkäri kokonaan, minkä verran hän itse siihen oli vikapää. Muutamien kiivasten kohtausten jälkeen, joissa lääkäri oli röyhkeästi nuhdellut rouvansa käytöstapaa ja rouva hänelle vastannut kyynelsilmin sekä liiankin kiivailla itsensä soimauksilla, mutta heti kuitenkin jälleen langennut, päätti lääkäri oman rauhansa tähden olla ihan välinpitämätön tuosta hirveästä pahasta, joka kehittyi hänen omassa talossansa, karttoi niin paljon kuin mahdollista rouvaansa ja oli harvoin kotona.
Semmoinen oli ollut väli tähän päivään asti. Ja nyt oli tapahtunut ratkaseva käänne. Nyt oli rouva ihan hyljätty ja yksiksensä jätetty, säälimättä jätetty alttiiksi hirveimmän taudin raatelulle, hän, kuuluisan lääkärin oma vaimo.
V.
Kului muutamia onnettomia viikkoja, jona aikana sairas rouva parka sai kestää tuskallisimpia taisteluja.