Pitkä äänettömyys alkoi, joka ikäänkuin vapisi pidätettyjen tunteiden painosta. Molemmat he tunsivat saapuneensa rajalle, jonka ylitse heillä ei ollut oikeus astua. Dosentti oli hyvin liikutettu, hän pyyhki moneen kertaan kädellään otsaansa ja huokaili syvään.
Neiti astui pöydän luo ja selaili välinpitämättömästi jotakin kirjaa.
Kun hän kääntyi takaisin, oli hänen muotonsa ihan levollinen ja kylmä.
Hän kysyi jotakin vähäpätöistä uudesta kirjallisuudesta ihan muuttuneelta äänellä.
Dosentti säpsähti ja myönsi, tietämättä oikeastaan, mistä puhekaan oli.
Sitte alkoivat he kirjallisuudesta keskustelun, jota kesti, kunnes dosentti tuntikauden kuluttua sanoi hänelle jäähyväiset.
Mutta hän ei jatkanut noita pieniä yksityisiä vierailuja, eikä neitikään häntä koskaan pyytänyt tulemaan.
HULLUINHUONE.
Ihan kaupungin vieressä lähellä maantietä oli hulluinhuone, kaunis rakennus siipinensä ja komeine etuseinineen. Sepä se olikin kaupungin etevin rakennustaiteellinen mestariteos; kaikkien matkustajain, jotka sikäli kulkivat, täytyi välttämättömästi käydä sitä katsomassa, ja matkan-oppaissa oli tästä pikku kaupungista mainittuna; ainoastaan se merkillisyys, että siinä oli tavattoman kaunis ja hyvin järjestetty sairashuone mielenvikaisia varten.
Muutapa kaupungissa ei todellakaan ollut katseltavaa. Kadut olivat leveät ja tyhjät ihmisistä, tori kasvoi kesällä rikkaruohoa. Viime aikoina oli monta uutta taloa tehty muutamalle kaupungin laidalle; tahdottiin jäljitellä pääkaupunkia ja perustaa huvilakaupunki, ja äkisti tuli uudenaikaiseksi tavaksi muuttaa asumaan uusiin taloihin ja kuivaamaan niitä. Kaikin tavoin koetettiin kaunistella tätä uutta kaupungin osaa, laitettiin pieniä, nelikulmaisia kasvitarhoja, pensastoja ja kukkapenkkejä, maalaeltiin katot ja porstuat monenkarvaisiksi. Mutta ne puuhat eivät oikein menestyneet; säästäväisyydestä oli talot tehty ohutseinäisiksi, eivätkä alalattiatkaan olleet kyllin tukevat; säästäväisyydestä koetettiin myöskin saada niin monta asuntoa kuin mahdollista hyyrättäväksi, niin että talot näyttivät ladoilta tai kasarmeilta. Pormestari oli äskettäin käynyt pääkaupungissa ja nähnyt, mitenkä siihen yhä kasvoi kauneita palatseja, niin että hän oli ihan tuskissaan oman kaupunkinsa rakennustavasta; mutta sitäpä nyt oli aivan mahdoton paremmaksi saada, kaupunki kun näet oli pieni ja pienet sen olotkin ja talonisännät halukkaammat säästämään kuin kaunotaidetta kehittämään. Niinpä hulluinhuone yhä vain pysyikin kaupungin kauneimpana rakennuksena.