Ja nyt aamusilla, kun hän veti pesuja alas meren rantaan, oli suuri, punakarvainen oravan runtale juossut tien poikki ihan kärrien editse.
Nyt matami jo puuhaili kapealla puolimädänneellä pesusillalla, pursui vaatteita keväisessä vedessä, joka hiljaa loiski rantaa vasten, veti ne sitte ylös, pusersi niitä hiukan ja löi niitä muutamia kertoja kartulla, raskaalla, voimakkaalla kädellä ja tasaisessa tahdissa, niin että kallio lahden toisella puolella vastaan kajahteli.
Vähän etempänä metsän reunassa oli osa vaatteita kuivamassa. Ne loistivat lumivalkeilta vehreää pohjaa vasten ja heiluivat hiljaa vienossa aamutuulessa.
Nyt olikin oivallinen kuivausilma, niin että pesijän sydän oikein hyppi ilosta.
Monta tuntia työskenteli matami sillalla yksitoikkoisesti kaiuttaen toisen rannan kallioita. Välistä ojensihe hän suoraksi, huokasi syvään väsymyksestä, pyyhki kasvoistaan hikeä esiliinansa nurkalla ja katsahti ympärilleen. Sitte kumartui hän jälleen jatkamaan työtänsä. Välistä kuuli hän jonkun höyrylaivan jyhmytystä etempää lahdelta. Savu nousi suoraan ylös, vedenpinta alkoi kohoella, laineet vierivät kohisten rantaan ja vesi nousi hyllyen pesusillalla, niin että matami kastui aina polviin asti.
Se oli pienoinen tänne pistäytyvä lahti merestä. Laivasillalta kulki tie ylöspäin jotenkin jyrkkään, kauniin koivikon läpi kierrellen. Kukkulalla oli monta huvilaa ja kesäasuntoa, joista kaikista oli kaunis näköala laivaväylälle. Pari asuntoa oli isäntäin itsensä teettämiä ja he niissä asuivatkin; muut olivat kesävieraille hyyrättäviä ja kaikki erään rikkaan entisen oluenpanijan omat, jota nyt kuitenkaan ei enää koskaan nähty niillä tienoin. Monta vuotta sitte, ennenkuin olut ja porteri olivat hänet tehneet siksi suureksi mieheksi, kuin hän nyt oli, oli hän sattumalta polkuhinnasta saanut vanhoja hirsiä ja niistä teettänyt itselleen ja perheelleen tänne kesäasunnon. Mutta kun hänen taloudellinen asemansa vaurastui yhä kukoistavammaksi, huomasi hän vihdoin tuon asunnon itselleen liian yksinkertaiseksi, hyyräsi sen muille ja samalla teetti monta uutta asuntoa sen lähelle ja ne kaikki olivat terveen, kuivan asemansa tähden hyvin kilvalla halutut kesähuvilat.
Suurin asunto, joka oli keskellä koivikkoa mäen päällä, näytti olevan erittäin muhkea, kaksinkertainen rakennus, palkonkineen ja kuistineen. Siinä asui oluenpanijan lanko rihkamakauppias Burström vaimonsa, kolmen lapsen ja kotiopettajan kanssa.
Muuten asui täällä, kuten jo sanottiin, monta perhettä, ja matami Jonsonin ynnä hänen miehensä paraimpana tulolähteenä oli vaatteenpesu sekä veden- ja puunveto heille. Sitä paitsi olivat Jonsonit talonmiehinä Burströmillä; talvet he saivat asua kyökissä, mutta kesät, kun ei paleltumisesta ollut pelkoa, oleskelivat he pienessä kojussa, joka oli tehty syrjemmäksi mäelle. Jonson-puolisoilla oli viisi lasta, niin että heidän täytyi aamusta iltaan olla ahkerassa työssä, voidakseen pysyä leivässä käsin. Ja sittekin oli monesti hyvin vaikea saada kokoon niin paljo, kuin nälkäinen lapsilauma olisi tarvinnut.
Puolen päivän rinnassa oli matami Jonsonilla koko pesu huuhdottuna; hän nousi mäelle katsomaan vaatteita ja poimi pois nuorilta, mitkä jo olivat kuivat. Hänen vanhimman jälkeinen poikansa, seitsenvuotinen, likainen ja ryysyinen vallatoija, vetelehti mäellä huvitellen äitiänsä, joka jo pari kertaa oli kehoittanut häntä menemään kotiin auttamaan veljeänsä kauppiaan kasvitarhan kitkemisessä, mutta poika ei vielä ollut katsonut kiirettä olevan. Viimein matami otti hänet kiinni niskasta, pudisteli häntä vähän, pyyhki häneltä esiliinansa nurkalla suun ympäristöä ja sysäsi hänet jotenkin kovakouraisesti tietä myöten ylöspäin.
"Kas niin, laita nyt itsesi tuonne työhön! Ja Herra sinua armahtakoon, jos et tottele!"