Hänen mustat silmänsä säkenöivät; pyöreästä punakukkaisesta muodosta loisti lapsellista rohkeaa uljuutta, kun hän puristi nyrkiksi pienen, vaan lujan kätensä ja ikäänkuin uhoitellen pudisti lyhyttä, pontevaa käsivarttaan.
Agnes ja Cecilia katselivat häntä koko ajan hyvin tarkkaavaisesti. Miten omituinen, yksinkertainen mies hän oli! Koko hänen olentonsa, hänen vartalonsa, muotonsa, äänensä ja liikkeensä olivat niin terävät ja tarkkapiirteiset, että ne vastoin tahtoakin painuivat katsojan mieleen. Pitkän ajan vielä jälkeenkinpäin, kun jo oli erottu hänestä, häilyi hänen kuvansa silmissä ja ääni ja nauru soi korvissa, aivan samoin kuin muutamat sukkelat sävelet kaikuvat kuulijan ympärillä vielä kauan aikaa sen jälkeen kun ne jo ovat vaienneet.
"Mutta luuletteko," sanoi Agnes hetkisen vait'olon jälkeen, joll'aikaa kukin oli istunut ja mietiskellyt itseksensä, "luuletteko, että vain köyhyys, rahalliset huolet ja muut semmoiset opettavat meitä tuntemaan maailmaa? Ettekö usko olevan hiljaisia, salaisia taisteluja, joita ei kukaan näe, mutta jotka kuitenkin yhtä suuresti, ehkäpä suuremmassakin määrässä kuin ulkonaiset huolet paljastavat meille elämän salaisuuksia?"
Hän istui ja puhuessaan piirusteli pöytää ompeluneulalla; vaiettuaan käänsi hän silmänsä ylöspäin ja katse, joka kohtasi Vigerttiä, oli hyvin pitkä ja salaperäinen.
"Kyllä," vastasi hän, "sen kyllä uskon, mutta se tapahtuu hyvin yksipuolisella tavalla. Ne taistelut ovat vain pikku kahakoita, monesti kyllä tulisia ja kiivaita, mutta suuriin, verisiin sotiin, joissa taistellaan voiton ja tappion uhalla, niihin ette to koskaan joudu. Katsokaas, neiti, mitä sanon teille, ett'eipä juuri ole mitään, joka kerrassaan tuottaa meille niin suuren joukon ihmisten tuntemista, kuin elatushuolet. Mitä kaikkea saakaan oppia, kun joutuu tekemisiin koronkiskurien, asioitsijain ja muiden semmoisten kanssa ja sitte vararikkoon! Miten paljon ahneutta, viekkautta, kurjuutta ja tyhmyyttä silloin saa nähdä! Oih, minä vakuutan, että nuo kokoukset ja neuvottelut, ennenkuin myrsky puhkeaa pauhaamaan, ovat oikeita tuommoisten ominaisuuksien näyttelyjä! Silloin tulee pitää silmät auki. Ja miten perinpohjaisesti saa nuori tyttö tutkia ihmiskurjuutta, kun hänen isänsä ihan äkisti tekee konkurssin ja hänen entiset nuoret ystävänsä kääntyvät häneen seljin ja nuoret herrat, jotka vielä äsken häntä imartelivat, tulevat äkisti lyhytnäköisiksi, niin ett'eivät edes huomaa häntä, kun kadulla vastaan tulevat! Ne ovat oivallisia tilaisuuksia, ne! Silloin sitä oppii ihmiset tuntemaan, näette, neiti!"
Hän hieroi hyvillään käsiänsä ja nauroi, osoittamatta vähääkään katkeruutta. Häntä näyttivät oikein sydämmeen asti huvittavan kaikki nuo surulliset havainnot.
"Ei, ei, herra Vigert!" huudahti rouva Hedenstam, ja molemmat tytöt häntä innokkaasti kannattivat. "Minä vakuutan, että te liioittelette! Niin sydämmettömät ja halpamaiset eivät ihmiset ole. Te maalaatte liian mustaksi."
"Maalaanko? Enpä toki!" vastusti Vigert istuutuen ylemmäksi penkille ja vakuuttavalla kädenliikkeellä painattaen lakin syvemmälle päähän. "Kyllä minä liiankin lempeä olen enkä liiaksi suurentele. Teidän ei vain pidä sanoa sitä kurjaksi, halpamaiseksi, törkeäksi tai mitä muita sellaisia nimiä voisittekaan ihanteellisuudessanne keksiä; se on ihan suorastaan vain inhimillistä eikä mitään muuta. Minusta on päinvastoin oikein miellyttävää katsella, miten ihmiset sotkeutuvat huonoihin ja rumiin asioihin. Sieluni ja Jumalan kautta," jatkoi hän, eteenpäin kumartuen, päätänsä kallistaen, lyöden kätensä yhteen ja vähän murtavasti ikäänkuin laulamalla painaen joka sanaa, niinkuin hänellä oli tapana, milloin tahtoi sanansa oikein voimakkaiksi saada, "sieluni ja Jumalan kautta ei ainoakaan henki Burströmin perheessä ole rahtuistakaan parempi kuin Kjellandin kuvaamat henkilöt, jotka kertomukset ovat eräällä taholla saaneet aikaan niin paljon huutoa roskakirjallisuutta vastaan? Te ette varmaankaan ole koskaan joutuneet asioihin tuommoisten puolisivistyneiden, rikasten porvariperheiden kanssa, mutta minulla on ollut se onni sekä isäni konkurssissa, että kotiopetus-toimissani: minä heidät tunnen. Ettekö luule esimerkiksi rouva Burströmin olevan oikea Kjellandin henkilö, vieläpä kaikista sydämmettömin ja turhamaisin?"
"Kyllä tosiaankin," vastasi Cecilia, "sen kyllä uskomme. Minulla ei ole suurta kunnioitusta Burströmiläisiä kohtaan," jatkoi hän, halveksivasti nykähyttäen olkapäitään. "Mutta luuletteko te todella kaikkien rikasten olevan ahneita, teeskenteleväisiä ja sydämmettömiä ja kaikkien köyhien olevan rikasten sorrettavina, petettävinä ja turmeltavina? Ettekö usko olevan semmoisiakin rikkaita, jotka tuntevat osanottoa ja todellakin tahtovat auttaa?"
"Onhan niitä ihan varmaan, varsinkin koko joukko semmoisia, jotka siitä puhuvat. Onpa niitä paljo, jotka toimittelevat apumarkkinoita, kokoovat köyhäinkoteja ja turvapaikkoja ja jakavat hopeahäissänsä summittain rahaa köyhille. Antoihan esimerkiksi Burströmkin hopeahäissänsä 10,000 kruunua köyhien varalle."