"Niin, ja olihan se hyvin kauniisti tehty."
"Totta se oli kauniisti, ainakin oli niin sanomissa. Voittepa sitä paitsi kuvitella mielessänne, miten iloisella ja ylevällä mielellä hän on sinä päivänä ollut, kun hän muuten aina ajaa kerjäläiset pois eikä koskaan ota kävelylle lähtiessään kukkaroa taskuunsa, ett'ei suinkaan tarvitsisi antaa ropoa eikä lainata."
Kaikki naiset nauroivat.
"Te olette varmaankin oikein paha mies, herra Vigert!" sanoi Cecilia.
"Jos te tuntisitte minun vanhempani ja vanhempieni vanhemmat, saisitte ihan toiset ajatukset varakkaista ihmisistä," vastusti Agnes vakavasti. "Ei koskaan ole sanomissa, mitä he tekevät, eikä mamma ole koskaan osallisena apumarkkinoissa, mutta luulenpa, että jos kysyisitte heidän köyhiltänsä, voisivat he sanoa teille olevan rikkaitakin, jotka tekevät köyhille hyvää."
Hän punastui, kun oli saanut lausutuksi sanansa, ja aikoi vähän hätäisesti ommella työtänsä; hänestä tuntui itsestään, kuin olisi hän tahtonut muka kerskailla.
Herra Vigert kumarsi hänelle tavattoman kohteliaasti.
"Sitä en ollenkaan epäile", vastasi hän, "enkä mitään enemmin halua kuin oppia tuntemaan teidän vanhempanne."
Siitä syntyi hetkisen kestävä ujo äänettömyys. Ei kumpikaan neideistä osannut sanoa mitään. Molemmat ompelivat kiireesti ja katsahtivat nopeasti, kysyväisesti toisiinsa. Mitäkähän oikeastaan heidän vanhempansa, joilla oli ankarat, hienot, vähän vanhanaikaiset mielipiteet, arvelisivat tästä suorapuheisesta nuoresta herrasta?
"No varjele, kello on jo kohta neljä!" huudahti nyt rouva Hedenstam, nousten ja pannen työnsä syrjään. "Nyt saatte te, tytöt ja herra Vigert, mennä vastaan setä Konradille, niin saan minä täällä vähän järjestellä. Miten nopeasti aika onkin kulunut, minä en luullut kellon vielä olevan kaksikaan! Ei koskaan aika kulu niin nopeasti kuin Arnellien seurassa."