Päivällisen jälkeen oleskeltiin kuistissa ja juotiin kahvia. Sitte lauloivat Cecilia ja rouva Hedenstam yhdessä ja Agnes säesti soitolla.
Herra Vigerttiä musiikki ei ollenkaan viehättänyt, vaikka hän oli siksi kyllin kohtelias, että aina toista vakuutti; hän tajusi yhtä vähän musiikkia kuin varis, ja kun naiset rupesivat yhdessä laulamaan erästä kappaletta "Figaron häistä," istuutui hän sohvalle pianon vastapäätä ja tutki huvikseen heidän vartaloitansa ja katsettansa. Neiti Cecilialla oli pitkä, hoikka, muhkea vartalo ja pieni pää, jota hän piti pystyssä hyvin ylevällä, jopa vähän ylpeälläkin tavalla. Muuten ei hän ollut erinomaisen kaunis, mutta kasvot puhuivat selvää kieltä, niistä kuvastuivat hänen sielunsa pienimmätkin väreet.
Agnes oli pienempi Ceciliaa, mutta paljoa kauniimpi. Hänellä oli kalpea, säännöllinen muoto ja tummanharmaat, suloiset, säihkyvät silmät.
Herra Vigert piti enemmin Agnesista, mutta Cecilia häntä enemmän huvitti. "Neiti Agnes tarvitsee jotakin, joka häntä vilkastuttaa," ajatteli hän, "hän näyttää välistä niin kelvottoman autuaalta ja teeskennellyn hartaalta. Muuten hän olisi oikein lumoava."
Laulun loputtua mentiin ulos kävelemään ja nauttimaan ihanaa kesäiltaa, lämpöistä ilmaa ja vähän hiljennyttä linnunlaulua. Kotiin palattua syötiin illallinen, ja sitte katsoi herra Vigert olevan ajan sanoa hyvää yötä ja kiittää miellyttävästi kuluneesta päivästä.
Hyvästi jättäessään piti hän Agnesia hetkisen kiinni kädestä ja sanoi hymyillen: "Tiedättekö, mitä olen koko illan ajatellut, neiti?"
"En," vastasi Agnes kummastuen.
"Minä olen koko ajan ajatellut pienoista Heinen runoa. Jos tahdotte lukea sen, niin on se 'Buch der Lieder'-kokoelmassa 'Dichterliebe'-kappaleessa ja alkaa näin: 'Im Rhein, im heiligen Strome, da spiegelt sich — —' [Laulukirja. — Runoilijan rakkaus. — Reinissä, pyhässä joessa, kuvastuu —.] Sen pikku runon kirjoittaja minä mielelläni tahtoisin olla ja sitte omistaa sen teille — jos näette olisin teihin rakastunut!"
Hän nauroi, päästi neiden käden, kumarsi pari kertaa muulle herrasväelle ja juoksi alas portaita sekä polkua myöten, joka vei Burströmin huvilaan; Agnes katseli vähän kummastellen hänen jälkeensä.
Kotiin tultuaan sai hän kuulla, ett'ei rouva Burström ollut tullut illaksi kotiin; herra ja neiti olivat jo käyneet levolle. Kun kello oli jo puoli yksitoista, eikä Vigerttiä enää haluttanut lähteä metsään kävelemään ja filosofiallisia miettimisiänsä jatkamaan, meni hänkin vuoteelle, mutta kuluipa pitkä hetki, ennenkuin hän nukkui. Hän muisteli Arnell-neitejä ja kulunutta päivää. Mitähän oli Cecilia oikeastaan tarkoittanut, kun sanoi, ett'ei Vigertillä ollut taipumusta rakkauteen? Se lauselma ei häntä viehättänyt. Ei kukaan nuori, mies eikä nainen, mielellään kuule semmoisia sanoja kuin ett'ei hän tajua rakkautta, varsinkin jos sanoja on toista sukupuolta kuin se, jolle niin sanotaan. Hän aprikoitsi, mimmoinenkohan nainen Cecilia oikeastaan oli. Epäilemättä oli häntä paljon imarreltu eikä hän myöskään ollut vapaa keikailemisesta, mutta Vigert ei oikein voinut uskoa, että hänessä voisi syntyä mitään syvällistä tunnetta. Agnes sitä vastoin…