"Hyi tuommoista!" sanoi hän. "Ja hän sanoo itseään paremmaksi ihmiseksi!"
Rouva Burström oli tämän tapauksen jälkeen ihan voimaton. Naurunrohotus muuttui samanluontoiseksi itkunnyyhkimiseksi, ja kun hän näki miehensä ja lapsensa, heittäytyi hän heidän syliinsä vuorotellen ja mutisi kyyneliensä keskestä, että hän haluaisi nyt olla monen peninkulman syvyydessä maan alla. Mutta herra Burström ja lapset lohduttelivat häntä niin rakkaasti ja selittelivät hänelle niin johdonmukaisesti ja vakuuttavasti, ett'ei semmoista roistoväkeä kuin Jonsoneja kohtaan ollut kellään mitään velvollisuuksia, että rouva kohta ihan toipui. Puolenpäivän seudussa oli hän jo yhtä iloinen ja itseensä tyytyväinen kuin tavallisesti, ja kun illan suussa pari nuorta kauppakirjuria tuli vieraiksi, laski hän leikkiä ja nauroi niin kovasti kuistilla, että Jonsonit, jos heillä olisi ollutkaan parempia ajatuksia hänestä, voivat kuulla hänen pitävän koko asiaa mitättömänä joutavuutena, liian turhana ja vähäpätöisenä, että sen olisi tarvinnut kauan vaivata mieltä.
VI.
Neidet Arnell, palatessaan uintihuoneesta, joka oli pesutuvan vieressä, tapasivat matami Jonsonin. Nyt täytyi matamin tarkkaan kertoa sekä miehensä paluu että rouva Burströmin täänaamuinen käytös.
Molemmat he ihan suuttuivat; Agnesin silmät säihkyivät ja Cecilia näytti vallan menehtyvän vihasta ja hämmästyksestä.
"Se oli halpamaisinta ja raainta, kuin milloinkaan olen kuullut!" virkkoi hän. "Minä alan todellakin uskoa herra Vigertin olevan oikeassa! Mutta nyt pitää teidän, matami, oikein jyrkästi pitämän puoltanne", jatkoi hän innokkaasti. "Hovioikeudenneuvos sanoi teillä olevan lain tukena. Menkää siis vain rouva Burströmin luo ja vaatikaa vahingonkorvausta, vähintäin 100 kruunua, ja joll'ei hän suostu, niin käykää nimismiehen luona ja manuuttakaa rouva. Minä lupaan auttaa … minä puhun hovioikeudenneuvokselle … ja veljellenikin, hän on lakimies ja ymmärtää semmoisia…"
Agnes kannatti hartaasti sisarensa kehoituksia, mutta matami Jonson pudisti päätänsä epäilevästi hymyillen.
"Kukapa sen tietää, maksaako vaivaa ruveta keräjöimään", sanoi hän, "köyhähän kuitenkin aina on väärässä…"
"Teidän täytyy saada hyvitystä!" huudahti Cecilia pontevasti. "Minä kyllä autan niin paljon, kuin suinkin voin! Semmoista sortoa ei saa rankasematta tapahtua, niin kauan kun on rehellisiä ja tunnokkaita ihmisiä maailmassa!"
Mutta matami Jonson sittekin yhä tunsi epäilystä eikä uskonut maksavan vaivaa rettelöidä. Ainoa, johon hän oli suostuvainen, oli puhella Andersonien asianajajan kanssa ja pyytää häneltä apua. Se mies vaikutti häneen hiukan lumoavasti, vaan lakiin ja poliisiin tai rehellisiin ja oikein ajatteleviin ihmisiin hän ei nimeksikään luottanut. Kuitenkin kiitti hän Arnell-neitejä heidän neuvostansa ja sanoi koettavansa puhua rouvan kanssa.