Kotimatkallaan tapasivat neidet herra Vigertin, joka nyt juuri palasi purjehdusmatkalta eikä vielä tiennyt, miten tuo juttu oli päättynyt.
"No, oletteko kuulleet?" huudahtivat molemmat yht'aikaa, kun ehtivät niin lähelle, että herra Vigert voi kuulla heidän äänensä. "Oletteko kuulleet, että rouva itse oli hävittänyt korvarenkaansa ja löytänyt ne?"
"En; todellako?" vastasi herra Vigert, nostaen lakkiaan ja kätellen molempia neitosia.
"Niin, ja arvaatteko, mistä hän ne löysi?"
"Oh, ehkä korvistansa?"
Neidet nauroivat.
"Eihän toki, vaan piironkinsa laatikosta! Oletteko koskaan kuulleet järjettömämpää ja samalla tyhmempää ja ilkeämpää käytöstä?"
"Hyvät neidet, minua se ei suuresti kummastuta. Mutta nyt olisin hyvin halukas kuulemaan, mitä te aiotte tehdä asian hyväksi; 'sorrettu pesumatami' toki jo lienee alulla…"
"Niin, tehdä me todellakin aiomme jotakin!" keskeytti Agnes vilkkaasti.
"Ell'ei rouva Burström anna Jonsoneille korvausta…"
"Niin me kaikin voimin koetamme saada Burströmiläiset manatuiksi", täytti Cecilia. "Joll'ei setä Konrad tahdo meitä auttaa, puhun minä veljelleni, tuomari Arnellille. Tunnetteko veljeäni, herra Vigert?"