Vaikka niin oli, ei leski kuitenkaan joutunut nytkään epätoivoon. Hän vuokrasi syrjäisestä kaupungin-osasta, missä vuokrat olivat helpoimmat, pienen kauppapuodin ja pari pientä huonetta. Siinä hän rupesi ruokatavarain ja muulla rihkamain kaupalla elättelemään omaansa ja lastensa henkeä, turvaten niin entiseen elinkeinoonsa.

Vähäiset olivat tulot, mutta vähäiset olivat vaatimuksetkin. Itse seisoi hän tiskin takana aamusta varhain, illasta myöhään, vartoen niitä harvoja pennejä, jotka hänelle päivänpitkään karttuivat. Hänellä ei ollut muuta palvelijaa kuin kesken kasvuinen tyttönen, joka väliaikoina hoiteli lapsia. Itse leski kauppatoimiensa välistä hoiti pientä talouttaan, laitti ruoan, piti puhtauden ja pääasiallisesti hoiti lapsensa.

Tämä uusi koti, jonka leski oli vuokrannut, oli juuri kapteeni Aaltosen talossa. Hän oli tehnyt ensimmäisen vuokraliiton silloin kuin kapteeni palasi viimeiseltä merimatkaltaan. Leski oli siinä asunut jo useat vuodet ja ankaraa ahkeruutta ja säästäväisyyttä harjoittaen, oli hän voinut vuosittain määrällensä kitsaalle kapteenille suorittaa vuokransa. Muutoin oli kapteenin ja lesken väli aivan vieras, sillä tuskinpa kapteeni kaikesti muistikaan ketä kaikkia hänen huoneissaan asui; kun hän vaan vuokrat sai ajallaan, siinä oli kylläksi. Paitsi sitä ei kapteeni pistätellyt vuokramiestensä luona koskaan tuttavuuksia tekemässä, eikäpä näidenkään haluttanut käydä kapteenia tervehtimässä.

Kuudes vuosi oli jo kulumassa siitä kun leski muutti kapteenin huoneisin asumaan. Hänen makuukamarinsa oli aivan kapteenin kamarin vieressä, niin ettei ollut kuin seinä välissä. Tämän tähden kuului kapteenin jyllästäminen myötäänsä makuuhuoneesen. Ensimmältä teki tämä suurta häiriötä leskelle, sillä kun lapset olivat vielä pieniä, eivät he kapteenin öykymisien vuoksi saaneet lepoa ja sentähden sai äitikin yökaudet valvoa ja puuhata lastensa kanssa. Useasti ajatteli leski hankkia rauhallisempaa paikkaa, mutta vaikka kuinka hän olisi päätänsä vaivannut, ei hän löytänyt missään muualla semmoista, jossa hän vähillä varoillansa olisi saanut rauhallisemman kodin. Olihan siitä kuitenkin hyvä, ettei kapteeni tullut koskaan paukkaamaan heidän huoneesensa, jonka vuoksi he sen puolesta saivat viettää vapaasti rauhallista ja hiljaista elämäänsä. Kun lapset kasvoivat isommiksi ja tottuivat oloonsa, ei kapteenin mässääminen enään heitä niin paljon häirinnyt.

Leski oli järjestystä ja hyvää siivoa harrastava ihminen. Vaikka hänellä oli niin paljon työtä ja huolta, riitti hänellä kuitenkin aikaa hyvän siivon ja puhtauden pitoon. Tämän pitikin hän välttämättömänä, eikä säästänyt vaivojansa sitä saavuttaakseen. Kaiken tämän hedelmänä olikin hänen huoneissaan semmoinen puhtaus ja siisteys, että ne näyttivät puhtailta posliiniastioilta. Missään paikassa ei näkynyt likapilkkua eikä tomuhiukkaa ja akkunalla kasvoi hyvästi hoidetuita monenlaisia ruukkukasveja ja kukkia; tämä lisäsi paljo somuutta huoneille.

Lesken vanhimman lapsen nimi oli Aina ja nuorimman Helmi. Äiti rakasti hengestä näitä lapsiansa. Ollen itse Jumalaa pelkäävä ihminen, istutti hän jo aikaisin lapsiinsa Jumalallisia totuuksia. Tätä teki hän niin lapsitajuisesti, että lasten pikku ymmärrykset voivat niitä ymmärtää. Ja kun heidän käsityksensä kehkenivät, opetti äiti heitä väkevämmin, aina sen mukaan kuin hän huomasi heidän käsittävän. Näin tavoin käsittivät lapset jo aikaisin kristinopin päätotuudet.

Leski opetti jo nuorena lapsensa lukemaan. Heillä oli luontainen taipumus siihen ja semmoinen halu, että äidin täytyi opettaa heitä, vaikkei olisi kaikesti joutunutkaan.

Aina oli nyt yhdeksän vuoden ijässä ja kävi jo koulua; Helmi oli seitsemännellä ikävuodellaan. Vaikka Helmi oli vielä niin nuori, osasi hänkin selvästi lukea kirjaa. Virsikirja oli hänen mielikirjansa, sillä äiti usein luki sitä lastensa kanssa.

Eräänä kertana kysyi Helmi äidiltänsä:

"Kuka tuolla toisessa huoneessa asuu … tuolla, tuolla meidän makuukamarin sivulla?"