"Se on asia, joka ei koske sinuun."
Usein koetti Tiina itkemälläkin kapteenia luovuttaa väkevien nauttimisesta, mutta tässä asiassa ei se auttanut vähääkään, vaikka muulloin sai hän sillä tempulla kapteenin heltymään. Yrittipä hän joskus kapteenia hillitsemään silläkin lailla, ettei hän hankkinutkaan kasahan viinaa ja intti kivenkovaan, kapteenin sitä tahtoessa, ettei hänellä ole enään mitään antamista. Mutta kapteeni suuttui sen kuultuansa niin että hän nosti aika metakan, uhaten ajaa paikalla hänet pois talostansa. Seuraus koko yrityksestä oli se, että Tiina sai laputtaa aikakyytiä viinan hakuun, olipa se yö tahi päivä.
Tämmöisissä oloissa eli kapteeni omaa yksinäistä ja kurjaa elämäänsä. Siellä pienessä likaisessa huoneessa möyhäsi ja mässäsi hän pullojensa seurassa, puhua möristen itseksensä. Ehtimiseen kiroili hän kaitselemusta, kun se oli häneltä ryöstänyt hänen vaimonsa ja lapsensa. Toisinaan hän taasen oli olevinaan merellä ja silloin komenteli hän verkoissaan kiipuavia hämmähäkkejä, pitäen niitä merimiehinä.
"Öyh—oh—huh! Raa'at ja märssyt! Iso purje kokoon ja raakapurjeet levälleen!—Tiedättekö te että myrsky tulee?——Kuuletteko te siellä?… öyh!" meuhusi kapteeni ja napsi sormellaan hämähäkkejä.
Semmoista elämää vietti kapteeni ja jokainen sanoi, että hän on auttamaton ja mennyt mies.
* * * * *
Kapteenin huoneissa asui vuokralla kauppias Lenkis-vainajan leski. Lenkinen oli ollut alkava kauppias ja melkein heti kauppansa perustamisen jälkeen oli hän nainnut. Heillä oli hyvä toivo päästä elämän alkuun, sillä Lenkinen oli ryyppäämätön, toimellinen ja säästävä mies. Hekin rakastivat toinen toistansa ja toimivat yksistä tuumin alkavan taloutensa eduksi. Kaikki kävi hyvin; he iloitsivat ja olivat tyytyväisiä. Usein he päivän töistänsä päästyään istuivat iltahämyssä, keskustellen tulevista toimista ja tehtävistä, ja mieli tuntui niin rauhaisalta ja toivovalta.
Sananlasku sanoo: "Ihminen aikoo, Jumala säätää" ja niinpä kävi tässäkin. He eivät olleet kerinneet olla vielä yhdessä täyttä viittä vuottakaan, kun mies sairastui vaaralliseen tautiin. Lääkärin apua haettiin ja kaikkia apukeinoja käytettiin, mutta mikään ei auttanut, ja tuonen kylmä käsi tempasi miehen keskeltä elämän toivovaa hyörinää tuonen tuville.
Tämän tapauksen aikana makasi vaimo toista lapsivuodettansa. Näin heikossa tilassa ollessansa, olisi luullut vaimon sortuvan suruhunsa, mutta niin ei käynyt, sillä korkeampi voima tuki häntä. Hän ei kironnut sallimusta, niinkuin kapteeni, vaan kristittynä ihmisenä oli hän oppinut ottamaan Jumalan kädestä niin pahat kuin hyvätkin päivät. Vaikka sydäntä suru kirveli ja kova murhe mieltä rasitti, voi hän kuitenkin kantaa tämän katkeran ristin maljan. Vähitellen voimistui ja parani hän niin, että voi jättää vuoteensa ja ruveta toimimaan hiljaisuudessa ja kärsivällisesti itsensä ja lastensa eduksi.
Ensimmäinen tehtävänsä toipumisensa jälkeen oli taloudellisten asiain selvittäminen. Kun heidän taloutensa oli melkein tyhjästä perustettu ja kun se oli vielä vasta alkavainen, meni omaisuus velkojen maksuksi niin tarkkaan, että leski joutui lapsineen puille paljahille.