"Olen, lapsi", sanoi kapteeni, ikäänkuin havahtuen.
"Päästäthän sinä minut luoksesi käymään?" sanoi Helmi ja katsoi kysyvästi ja rukoilevasti kapteenia silmiin.
"Tulkoon lapsi tänne", sanoi kapteeni ja poistui ovelta.
Iloisesti ja hilpeästi juoksahti Helmi kapteenin jäljessä huoneesen ja kapteeni veti oven kiinni.
Kovin pelvollaan vetäysi äiti huoneesensa. "Mitä vaaroja ja vahingoita voisikaan lapsi saada tuon aina pöhnässä olevan ja ketään sietämättömän kapteenin luona ollessaan", ajatteli hän. Hän olisi niin mielellään mennyt noutamaan lapsensa pois, mutta sitä ei hän uskaltanut tehdä. Omaa huolimattomuuttaan ja velttouttaan piti hän onnettomuuden syynä, ja kovasti katui hän, kun ei ollut katsonut lapsen perään, ettei hän olisi päässyt juoksemaan tuohon kovan-onnen porstuaan.——
"Täälläpä sinun huoneessasi, setä Aaltonen, nyt vasta pimeä on", sanoi
Helmi heti huoneesen tultuansa.
Samassa meni hän akkunan luo, kiipesi varovasti sen alla olevalle pöydälle ja keinotteli auki akkunakaihtimet.
"Miksi täällä kaikki on niin likaista ja siivotonta? Tomua ja hämähäkin verkkoja noin paljon! Sinulla, setä, on ruma asunto", sanoi Helmi ympärilleen katsottuaan, kiiveten samassa kapteenin polvelle.
"Kenen lapsi sinä olet?" kysyi kapteeni, pysytellen lasta polvellansa, sillä ei hän hennonut häntä pois työntää.
"Etkö sinä minua tunne? Jopa kummaa! Minähän olen tuon lesken tyttö", sanoi Helmi kummastellen.