"Hänenkö, joka tässä meillä asuu?"
"Juuri hänen."
"Lenkisen lesken?"
"Aivan niin. Voi, voi tuota setää! Minä ensin luulin, että sinä narraat minua, kun et sanonut tuntevasi minua, mutta nyt tiedän ettet narraa. Mutta kuinka sinä niin vähän tunnet ihmisiä? Olemmehan asuneet tässä monta vuotta," sanoi tyttö.
"Minä en käy missään, eikä muut käy meillä", koki kapteeni selittää.
"Se on pahasti tehty sinulta, setä. Sinun pitää ruveta käymään muiden ihmisien luona, muutoinhan sinä kuolet ikävään tämmöisessä likaisessa hökkelissä", selitti Helmi.
"Missäpä minä kävisin ja kukapa tänne tulisi", sanoi kapteeni.
"Vaikkapa vaan käyt meillä; et usko kuinka toisenlaista siellä on kuin täällä. Siellä on niin, niin valoisaa, puhdasta, siistiä kaikki; käythän, setä, meillä?" tinki Helmi.
"Enpä tiedä."
"No miks'et tiedä?—Ja jos eivät muut ensialuksi käy täällä, niin käyn minä, kyllä sitten muitakin käypi, jos vaan annat käydä."