"Mikä sinun nimesi on?" kysyi kapteeni, jota lapsen viaton ja yksinkertainen suora puhe alkoi huvittaa.
"Ihi, ihi, ihi tuota setää, kun ei tiedä minun nimeänikään!" sanoi tyttö.
Samassa kapusi hän seisomaan kapteenin polville, tarttui hänen kaulaansa ja pannen suunsa likelle kapteenin korvaa, sanoi hän hyvin isolla äänellä: "Minun nimeni on Helmi."
"Helmi", sanoi kapteeni ikäänkuin ääneensä ajatellen ja vaipui ajatuksiinsa.
Hän muisteli omaa Helmivainajaansa.
"Onko sinulla murhetta, setä?" kysyi Helmi.
"Häh—mitä…? Kuka on sanonut minulla murhetta olevan?" sanoi kapteeni havahtuen.
"Äiti. Hän sanoi sinulla olevan paljon murhetta."
"Niin, kyllä minulla on paljon murhetta", sanoi kapteeni murtuneella äänellä.
Ensi kerran kuuli hän nyt, että löytyi jokukaan ihminen, joka ymmärsi hänellä murhetta olevan ja se tieto teki häneen niin kummallisen vaikutuksen.