"Minkälaista murhetta sinulla on?"
"Minulta on kuollut vaimo ja lapsi ihan saman kokoinen ja niminen tyttö kuin sinäkin olet; hänenkin nimensä oli Helmi", selitti kapteeni.
"Kylläpä sinulla onkin surua, mutta se ei ole kaikki oikeaa surua."
"Miksikä niin?"
"Siksikä, kun sinä asut näin pimeässä ja likaisessa huoneessa ja valvot yökaudet, etkä käy muiden ihmisien parissa ja etkä päästä ketään luoksesi. Sillä tavalla lisäät vaan surujasi. On meilläkin surua, sillä minulta on kuollut isä, mutta voi kuinka paljon puhtaampi ja parempi meillä on sentään; yömmekin me nukumme rauhassa."
"Mistä sinä tiedät, että minä valvon yöllä?"
"Niin! Miks'en minä tiedä; kuulenhan minä, kun sinä yökaudet välistä huutelet märsyjä, mastoja, purjeita ja raakoja."
"Tiedätkös sinä, missä sen nimellisiä kaluja on?"
"Ettäkö minä en tietäisi? Mutta minä vaan tiedän."
"Sanopas!"