"Pane Elsa muuan lastu lisäksi", sanoi äiti nytkin aivan entisen totutun tavan mukaan.
Elsa pani lastuja uuniin. Siellä ne rupesivat palaa räsähtelemään. Höyryä pursusi padasta kannen alta enemmän. Se oli se sama pata kuin ennenkin: toinen korva oli lohennut ja muutenkin samanlainen joka kohdasta. Samat olivat padan koukutkin ja muutkin kalut ja prässirauta riippui ylhäällä koukussa, niinkuin ainakin.
Jo rupesi padassa kiehumaan, porisi aikalailla. Äiti nosti kantta niin höyryä nousi lujasti ja porina kuului kovemmin ja kuin pani kannen paikalleen niin höyry pihisi raosta ja porina kuului himmeämmin.
Elsasta tuntui nyt äiti aivan tutulta. Hän ojensi kätensä äitiä kohti ja kuin äiti kumartui kääri Elsa kätensä hänen kaulaansa, puristi tarmonsa takaa ja sanoi:
"Äiti!"
Ilo valtasi Elsan nyt kokonaan. Tuntui tutummalta nyt kaikki entiset vanhat, vaikka olivatkin eri paikoissa. Riemuiten juoksi Elsa sedän luo, joka tuli ulkoa hevostaan katsomasta ja selitti että kohta se isä tulee.
Äiti alkoikin laitella jo ruokaa pöydälle ja Elsa oli mukana puuhassa. Vaan kuin se oli tehty rupesi hän sykkivin sydämin odottamaan isää. Hän tiesi miten hän tekee kuin isä tulee, hän tekee niin kuin aina ennenkin: menee ovensuun nurkkaan seisomaan, niin isä pistää päänsä oven raosta ja kysyy:
"Missä isän piika?"
"Täällä!" huutaa hän ja juoksee vastaan ja isä ottaa hänet syliinsä.
Rintaa ahdisti odotus. Jo kuului askeleet portailla. Elsalla sydänalassa hytkähti ja hän naurusuin meni seisomaan nurkkaan.