"Minä en ole hädässäni huutanut Herraa, enkä rukoillut, Helmi", sanoi kapteeni.
"Rukoile nyt", kehoitti Helmi.
"Minä en osaa, enkä uskalla; minä olen niin paha", sanoi kapteeni tunnustavaisesti.
"Niin, mutta Jumala antaa anteeksi pahoillekin, kun vaan murheissaan ja tuskissaan Häntä avukseen huutaa kaikesta sydämestään. Sehän on tämän virren ensimmäisessä värsyssä. Ja kuulepas vielä mitä tässä toisessa värsyssä sanotaan".
Helmi luki toisen värsyn toistamiseen.
"Niinhän tässä sanotaan, että Jumala on armosta rikas ja hidas vihaan sille joka vikansa tuntee ja rientää katumaan", selitteli Helmi lapsellisessa viattomuudessaan.
"Kyllähän siinä niin sanotaan, mutta lieneekö sitä minulle sanottu", sanoi kapteeni.
"Se on sanottu kaikille ihmisille ja niin sedällekin. Jumalan sanaan pitää meidän turvamme panna ja tämähän on Jumalan sanaa", vakuutti Helmi.
"Niinhän se taitaa olla, mutta minä olen niin kovin paha", väitteli kapteeni epäilevästi.
"Minä tunnen selvästi, että tulen sairaaksi. Ruumiini tärisee ja vapisee kuin haavan lehti ja tuskan hiki juoksee päältäni. Minä luulen, että tauti keskeentyisi, jos ma saisin hyvän ryypyn viinaa. Minä tiedän kuinka paha se sinusta on, mutta anna nyt minulle, Helmi, yksi ryyppy … yksi ainoa ryyppy vaan, muuta en tahdokaan.—Armahda nyt murheellista ja sairasta setää", pyyteli kapteeni sitten.