Kapteeni koetti nyt parastansa. Mutta hänen silmänsä hämärsivät ja pää humisi niin kummallisesti, eikä hänenkään lukemisestansa tullut tolkkua. Tiina melkein iloitsi kapteenin saamattomuudesta.
"Ei meistä, Tiina, kummastakaan ole lukijaksi; kävisitkö käskemässä pikku Helmin tänne?" sanoi kapteeni.
Luottaen lukutaitoonsa, totteli Tiina melkein vastenmielisesti.
Kauvan ei viipynytkään, ennenkun Helmi tuli.
"Onko nyt vähän parempi, setä?" kysyi Helmi hymyillen huoneesen tultuansa, juoksahtaen samassa kapteenin luo.
"On parempi ja pahempi, lapsi. Tuntoni on niin kovin rauhaton; semmoinen ei se ole ennen koskaan ollut.—Lue vielä se virsi, jonka illalla luit", pyyteli kapteeni lapsen tavalla.
"Aivan mielelläni, setä", sanoi Helmi. Hän veti tuolin lähelle sänkyä, istui tuolille ja alkoi lukea.
Kapteeni näytti nielevän jokaisen sanan ja kummastuksella kuunteli Tiinakin lapsen selvää lukua. Hänen mielestään tuntui siltä kuin hän olisi kuullut jotakin outoa, ennen kuulematonta ja jokainen sana tuntui kultarakeina iskeentyvän kiinni hänenkin sydämeensä.
Kun Helmi oli lukemisensa lopettanut, ei kukaan puhunut toviin aikaan mitään, kapteeni huokasi vaan pari kertaa syvästi.
"Sinä sanoit, setä, että sinun nyt on parempi ja pahempi: miksi sinun on paha?" kysyi Helmi.