"Eikö se ole yhdeksänkymmentä on on?" kysyi Tiina ihmeissään.
"Onhan se yhdeksänkymmentä jo puolellakin vakuutuksella", sanoi kapteeni ja hänen suunsa vetäysi väkisinkin hymyyn Tiinan luvunlaskun tähden.
"Annas kun minä haen sen", jatkoi hän sitten.
Tiina ojensi hänelle jotenkin hämillään kirjan ja pian löysi kapteeni etsittävän virren.
"Lue nyt tuo", sanoi kapteeni ja ojensi kirjan Tiinalle, osoittaen sormellansa tarkoitettua virttä.
"Hädässän' huutaa Herra", alkoi Tiina tohtuneena.
"Ei, ei, se ei ollut oikein; katso tarkemmin", keskeytti kapteeni.
Tiina koetti katsoa tarkemmin. Hän tirkisteli kirjaan, isonteli ja pienenteli silmiään, sysäsi kirjan etemmäksi ja veti taasen lähemmäksi. Tuota tovin tehtyänsä sanoi hän: "Niin tässä seisoo ja niin minunkin kirjassani on."
"Ei kummassakaan niin seiso, mutta eihän sinusta Tiina ole lukijaksi, annasta kun minä koetan", sanoi kapteeni.
Vastenmielisesti ja loukatun tunnolla antoi Tiina kirjan hänelle.