Kapteeni rupesi rakkaan virsikirjansa ohella lukemaan myös raamattua ja yhä enemmän ja enemmän selkeni hänen sisällinen ihmisensä. Kuinka rakkailta ja arvokkailta tuntuivatkaan kapteenista nyt nuot pyhät kirjat, joita hän tähän saakka oli pitänyt tyhjinä houreina.
Lesken perhe ja Tiina tulivat nyt kapteenin parhaiksi ystäviksi, vaikkei hän ennen ollut heitä pitänyt muuna kuin köyhinä, kurjina, typerinä ihmisinä, mitkä ovat vaan vaivana ja vastuksena muille ihmisille. Hänestä tuli ahkera kirkossa kävijä ja eipä vähää kummastusta herättänyt ihmisissä, kun hän ensikerran kirkkoon meni; mies mieheltä kulki kuiske: "Aaltonen on aivan selvä ja on tullut kirkkoon!"
Kapteeni rupesi talouttansakin puuhaamaan toiseen laatuun. Hän pyysi leskeltä, saadaksensa ruveta asumaan ja elämään yhdessä tämän perheen kanssa. Siihen leski ilolla suostui. Kapteenin ja lesken kamarien välinen ovi avattiin ja laitettiin reilaan. Tällä tavalla tulivat huoneet hetikin paljoa väljemmiksi ja kun ensimäinen muuttopäivä tuli, ei kapteeni vuokrannut enää yhtään huonetta ja nyt tuli heille välkeä ja avara asunto, niin ettei heidän tarvinnut yhtään kitistellä.
Kun Tiina huomasi nämät muutospuuhat, tuli hän alle päin, pahoille mielin. Eräänä kertana tapasi kapteeni hänet itkemästä.
"Mikäs Tiinaa nyt vaivaa?" kysyi kapteeni.
"Mihinkä minä turvaton ja onneton ihminen nyt joudun?" sai Tiina itkunsa seasta sanoneeksi.
"Niin, siitä ei ole tullut mitään puhutuksi. En ensinkään ole ajatellut saattaa sinua hunnikolle. Sinä saat edelleenkin jäädä luokseni, jos vaan haluat. Kuinka voisinkaan sinut laittaa mierolle, nyt kun minustakin viheliäisestä on ihminen tullut, joka olet minun tähteni niin paljon kärsinyt niinä hirveinä aikoina.—Ei niin, Tiina: eläkäämme edelleenkin yhdessä veljinä ja sisarina", lohdutteli kapteeni.
Tämä vaikutti Tiinaan niin, että hän lakkasi heti itkemästä ja tuli iloiseksi kuin käki.
Kapteenille tuli nyt oikein hyvät päivät. Hänen murheensa oli haihtunut kuin tuhka tuuleen ja hänen ei tarvinnut sitä enään viinalla pois huuhtoa. Hän oli löytänyt murheesensa avun toisesta lähteestä, nimittäin Jumalan sanasta, jonka pikku Helmi oli hänelle julki tuonut ja johonka hän nyt kaikesta sydämestänsä turvasi. Ystävällinen pieni perhe ympäröitsi häntä ja itsekukin heistä koki kilvan palvella ja kunnioittaa kapteenia.
Helmi piti erinomaista huolta kapteenin toimeentulosta ja huoneesta. Hän ei antanut kenenkään muiden hoitaa kapteenin kamarissa olevia ruukkukasveja, sillä hän tahtoi omin käsin hoitaa ja ruokkoa niitä; ne olivatkin reheviä ja hyötyisiä ja levittivät miellyttävää tuoksua huoneesen.