Yhtä viattomia puheita puheli Helmi nytkin kapteenille kuin ennenkin.

"Onko nyt parempi kuin ennen, setä, sanopas?" kysyi Helmi eräänä kertana.

"On paljonkin parempi, lapseni, paljonkin parempi, oikein hyvä", sanoi kapteeni.

"Niin, mutta minä en antanut sinulle viinaa", sanoi Helmi ja katsoi veitikkamaisesti kapteenia silmiin.

"Et sinä antanut ja sinä teit oikein, lapseni", sanoi kapteeni ja sulki lapsen syliinsä.

"No, mutta nyt minä annan, jos vaan tahdot", sanoi Helmi, samassa silitellen kapteenin poskia.

"Mutta minä en huoli vaikka kuinkakin tarjoaisit; setä on Jumalan avulla voittanut kiusauksen ja sinun kauttasi Hän sen toimitti", sanoi kapteeni ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.

"Ei, ei vainkaan. En minä tahdo, että setä viinaa ryyppäisi … ilman aikojaanhan minä vaan narrasin——Älä nyt ole pahoillasi, setä… Ei Helmi ole paha sedälle", koki Helmi lohdutella, kun näki vedet kapteenin silmissä.

Helmin parissa viihtyi kapteeni paremmin kuin kenenkään muiden. Kesäisinä aikoina leikkivät he ulkona ruoho-näkkistä, olivat piilosilla ja muilla semmoisilla, juuri kuin lapset. Talvisina aikoina tekivät he lumiukkoja ja laskea kihnasivat kelkalla mäkeä omatekemässään mäessä pihalla tahi äkseerauttivat kapteenin kamarissa Helmin tinasotamiehiä ja nukkeja, joita kapteeni oli hänelle hankkinut; aivan niinkuin lapset. Kun aika kului ja Helmin piti ruveta koulua käymään, ikävöitsi kapteeni häntä kotiin tulevaksi niinkuin lapsi ja kun hän tuli, iloitsi hän aivan kuin lapsi——niin, kapteeni oli todellakin tullut lapseksi sekä ulkonaisen että sisällisen ihmisen puolesta.

* * * * *