Oli syksy, uusikuun aika, yö musta ja pimeä. Kaksi miestä istuu peltokedolla, katajapensaan varjossa; heidän välillään on pullo, josta toinen mies ehtimiseen tarjoo toiselle. "Ryyppääs nyt aika kulaus asian alkajaisiksi," sanoo tarjooja muun muassa. Toinen ottaa ryypyn, tarjoo pullon takaisin ja sanoo: "etpä vielä ole sanonut, mikä tuo asia onkaan?"
—"Jaa, tämä onkin aika asia, tuhannen markan asia—eikä siinä tarvitse kuin hiukkasen hyvää järkeä!"
—"Mikä tuhannen markan?" sanoi toinen ja siirtyi likemmäksi.
—"No kuultele sitten, tämmöinen se on: Heikkilä maksoi eilen velkansa meidän ukolle—tuhannen markkaa kauniita seteleitä,—rahat ovat piirongin laatikossa, avain peilin salakomerossa—minä olen kunnon renki ja tiedän tarkkaan talon asiat.—Nyt minä ajattelen, että tuo tuhannen markkaa saisi yhtähyvin olla meillä, kuin tuolla häijyn-ilkisellä, rikkaalla Mattilan äijälläkin."
"Ja sillä riivatulla ämmällä," ehätti toinen sanomaan, "saakeli soi! Paljaasta koston halusta tahtoisin ne ottaa häneltä, vaikka en itse saisi penniäkään, mutta kyllä ne taitaa ottamatta pysyä!"
"Kyllä tietysti nahjuksilta, mutta järkevä, reipas mies nappaa ne yks, kaks!"
—"Milläs lailla se voisi laatuun käydä?"
—"Aivan helposti, minulla on jo asia selvillä: huomenna on lauantai, tulee pimeä, kaikki väki käy kylpemään, tietysti minä myös, yks, kaks pujahdan minä kammariin, karautan rahat akkunalle ja juoksen saunaan, siksi kuin toisetkin. Sinä tietysti vartoot varalla, otat pois akkunan puolikkaan, sieppaat rahat ja sitten aika kyytiä toiselle puolen kylää."
"Minnekkäs minä sitten panen rahat?"
"Oh hoh, kyllä maar' onkin kiperä kysymys, huomenna sinulla on kyllä aikaa katsoa semmoista paikkaa; niitä on semmoisia sadoittaisin.—Mutta semmoinen se pitää olla, ett'ei siitä kukaan tiedä mitään ajatella, joku seinänrako, tai kiven halkeama. Huomenna menet sinä kuokkamaalles ja olet siellä kaiken päivää, ei missään tapauksessa saa antaa ihmisten mitään aavistaa, muutoin menee huonosti." Hän puhui huolettomasti, aina kuitenkin kuullellen, eikö ketään olisi lähellä, mutta jota enemmin hän puhui, sitä pelokkaammaksi kävi toverinsa ja sanoi epäröiden: