Näin olivat ne mieheksi pyrkimisen aikeet, jotka Jussia syksyllä hieman innostuttivat, saaneet viimeisen iskunsa. Tämä olikin melkein välttämättömyys, sillä liikaa olisi vaatia ketään pakkasessa puolialastomana kuljeksimaan ja työtä tekemään. Tämä todella olikin ainoa syy, minkätähden Jussi paikastaan lähti, sillä muutoin tyytyi hän oloihinsa paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli tälläkin kerralla osunnut väärään paikkaan, tosin ei nyt pilkkaajain ja kiusantekijäin pariin, mutta kovaluontoisten ihmisten, semmoisten, jotka tuskin joutuuvat omaa itseänsäkään hoitamaan, saati sitten toista. Hoitoa hän olisi tarvinnut, henkistä ja ruumiillista, mutta mistä sitä tulee kaikille, tarvitsijoita on niin paljon.
Ei ollut sekään mitään hauskaa elämää, jota Jussi kylän kulkurina vietti, sillä tässä hänelle entisten lisäksi ilmestyi uusi kamala kumppani, joka useasti uhkaili hyvinkin ankaralla tavalla, tämä hiljainen kamala kumppani oli nälkä. Vilua hänen nyt sen sijaan tarvitsi vähemmin kärsiä, sillä eipä ihmiset voineet olla niin julkeita, että olisivat hänen pakkaseen ajaneet, varsinaisena asuntona hänellä oli saunat ja muutti hän aina sen mukaan, missä lämpöisempi oli.
Mutta nautti Jussi toisinaan kuitenkin lihaviakin aterioita. Milloin oli jossakin talossa sonnan ajo, tai joku muu kiireisempi hevostyö, silloin sai Jussikin hevosen ajellaksensa ja silloin ei ollut nälällä mitään sanomista.—Kyllähän Jussi kylää kulkiessaan sai osakseen monta ankaraa sanaa ja pilkkaa yllin kyllin, mutta vähitellen oppi hänkin laskettelemaan suustansa kaikenlaista vastapainoa ja täten hämmentämään pahimmat pilkat. Muutoinkin rupesi hänestä lapsuuden raukkamaisuus aikaa myöten katoomaan. Tosin ei hänellä nytkään ollut itsestään mitään yleviä ajatuksia ja mistä niitä olisi syntyä voinutkaan, mutta vähitellen ilmaantui hänessä jommoistakin koiramaista ylpeyttä, tai oikeammin sanoen hävyttömyyttä. Parin vuoden kuluttua ei hän enää ollut niin aivan raukka ruumiinsakkaan puolesta, hän oli tavallisen miehen mittainen, vaikka muuten heikko. Mutta sitä myöten kuin ruumis kasvoi, kasvoivat myös kaikenlaiset paheet ja ilkeydet—Alusta aikain oli Jussi ollut näpistelijä ja näin tehnyt itsensä kyläläisten vihattavaksi. Mutta niin kauan kuin tuo näpisteleminen rajoittui leipäpalasiin ja muuhun syötävään, ei siitä pidetty suurta lukua; vasta kun Jussin rupesi mieli tekemään muitakin tavaroita, kohdeltiin häntä hieman ankarammin. Ei kuitenkaan se ankaruus kovin käynyt pitkälle; usein palasi Jussi jo toisena päivänä, aivan turvallisesti samaan taloon, josta toisena oli varastanut.
Missä oli kortti- tai juomaseuroja, siellä oli Jussi aina juoksupoikana, ja näin pääsi hän seuraan osalliseksi, vaikka tosin ala-arvoisena miehenä. Kiiluvin silmin kurkisti hän silloin, voisiko jostakin rahapennisen napata. Tämä toimi onnistui toisinaan paremmin toisinaan huonommin, usein siitä vaan seurasi selkäsauna.
Yhdeksäntoista vuotiaana oli Jussi jo kohtalaisen pitkä, kuiva ja suora nuorukainen, kasvonsa ei alkuaan olleet rumat, mutta vilkkuva, ilkeä katse antoi niille pahan näön. Kyläläiset nimittivät häntä nimillä, jotka ei aivan kauniilta kuuluneet; tavallisimpia olivat: roikale- ja revake-Jussi, Joutilas, ynnä muita sellaisia.—Ei Jussi sentään ollut enää aivan ryysyinen rekale, sillä toisinaan teki hän vähäisen työtä ja oli hänellä jo muitakin keinoja, joilla sai rahoja kokoon.
Eipä hän enää ollut aivan itkusilmäinen raukkakaan, hänestä oli tullut kavala ilkiö, joka sydämmessään vihasi kaikkia onnellisempia, eikä kammonut mitään konnantyötä, jota vaan uskalsi tehdä. Kun sisimmässä povessaan asui tunne, joka sanoi hänen muita huonommaksi, ja sen mukaan päätti hän elääkin.
Mattilaisia kohtaan asui hänessä katkera viha, sitä taloa ja sen haltijoita kartti hän jo kaukaa. "Poika häpee, kun hän tuommoiseksi on ruvennut, vaikka hyvän kasvatuksen sai," sanoivat Mattilaiset. Mutta häveliäisyyden oli Jussi jo aikoja sitten heittänyt, eikä suinkaan sentähden karttanut entisiä kasvatusvanhempiaan; syynä siihen oli yhä karttuva viha, ja ne koston tuumat, joita hänellä alinomaa oli mielessä.
Jussilla ei tietysti ollut monta ystävää, jos sitä nimeä ollenkaan voi käyttää tällaisten miesten tovereille. Mutta eipä hän kuitenkaan ollut ainoa laatuaan; löytyi niitä semmoisia, jotka hänellekin seurakumppaneiksi sopivat.
Kerran oli Mattilassa renkinä Mikko niminen mies, toisesta pitäjästä kotoisin. Kuljeksivana työmiehenä oli hän seudulle ilmestynyt ja sittemmin rengiksi ruvennut. Aika veitikka näytti mies olevan alusta aikain, hän joi ja pelasi, milloin vaan oli tilaisuutta, sekä näytti epärehelliseltä. Tästä miehestä sai Jussi seurakumppanin, oikeinpa hyvän toverin. Useasti seurustelivat he yhdessä ja silloin melkein aina juovuksissa, heillä näytti olevan yhteinen kukkaro ja tuo kukkaro ei ollut suinkaan tyhjä, se oli varma asia. Mutta yhtä varma oli, ett'ei nuot rahat olleet kummankaan ansaitsemia, sillä Jussi teki työtä entistäkin vähemmän, eikä Mikonkaan pieni palkka voinut niin riittää pitkälle.
* * * * *