Tuo oli yleisen mielipiteen mukaan niin hauskasti sanottu, että sillä täytyi pyrskähtää nauramaan, joka lopulta, kun sitä vielä joukkoon evästeltiin, muuttui sydämelliseksi kaakotukseksi.
"Mutta se siinä nyt on paha," puhui äskeinen isäntä, "mihin Matti-parka saa talvikortteerin joukkoineen."
Joku tosin myönsi tuon olevan ikävän seikan, mutta hyvin suuri osa jatkoi kaakotusta ja ilvettä, kun oli kerran niin hauskalla tavalla sille tielle päästy.
Erään vanhan vaimon tunteet loukkautuivat joukon huvituksesta, hän kun sattui siitä ohi kulkemaan.
"Olisi joutanut noista pulmusista, joita tuolla äitinsä ympärillä häärii kuin varpusia ohraläjällä, muutama vähetä mökin kanssa," nauroi muuan hienotunteinen nuorukainen.
Pekkolainenkin, joka sivumennen sanoen, oli itse lapsiton, siitä taas yltyi hartaasti nauramaan. Mutta kaikilla ei nauru enää ollut yhtä raikas, sillä useat rupesivat nolostuneilta näyttämään.
"Toisen vahingosta älä riemuitse, sillä onni sinunkin kanssasi leikitsee."
Tuo äskeinen vaimo, hän se oli, joka profeetallisella äänellä tuon virkkoi, Pekkolaista katsellen.
Isku tuli parhaasen iloon. Se varmaankin kosketti tunteita useankin rinnassa ja erittäinkin Pekkolaisen, joka nähtävästi sävähtäen kääntyi vanhan Marketan puoleen ja koetti jatkaa kaakotustaan näyttääksensä ettei pienet asiat häneen koske. Mutta muutkin näkivät, että koski.
Nuoret miehet eivät niinkään arkoja olleet itsestään ja pilkan laskeminen Marketasta alkoi heiltä käydä varsin sujuvasti. Marketa pakeni pois, ainoastaan tarpeen mukaan ja terävästi kieltänsä piesten.—