"Tuota … ei se nyt itkulla mahtane paremmaksi tulla… Jonnekin tässä täytyy mennä suojaa pyytämään." Matin ääni tahtoi sortua.
Sanna katseli ympärillensä ja huomasi nyt vasta ettei montaa ihmistä ollutkaan enää paikalla. Ei ketään naapureita näkynyt … ei valkeatakaan heidän tuvistaan… Heistrokissakin jo maattiin.
"Ei tuo Heistrokin Liisa edes heille käskenyt yöksi, vaikka on niin iso tupa ja vähäsen väkeä", virkkoi Sanna.
"Tietäähän sen, että vastahakoisia ne ovat vastaan ottamaan … eihän ne mielellään … mutta tähänkö sitä nyt sitten pitää kylmettyä ja kuolla?"
"Kuolema, kuolema tässä tulee ihan paikalla, ei näin kurjia ole mailmassa muita!" valitti Sanna.
"Mutta eihän nyt niin armottomia olle ihmiset, etteivät huoneen lämmintä anna, jos pyytämään menette, kun on tällainen vahinko tullut", arveli muuan poikanen, joka vielä myös oli paikalla.
Tuo tuotti jotain rohkeutta ja lohdutusta Matin rintaan… Sitä tekee hyvää, niin vähäinenkin hyväntahtoisuuden osoitus, kun on oikein sen tarpeessa.
"Niin, kyllähän ne nyt sentään, vaikka vastahakoisestikin antavat, kun pyytämään menee. Enköhän mene Heistrokkiin?" kysyi Matti vaimoltansa.
"Meidän on vilu, saako mennä Heistrokkiin äiti?" tuli Liinu sanomaan ja
Aukusti tuli perässä valittaen.
"Täytyyhän sitä jonnekin mennä pyytämään … koettaisit sinne Heistrokkiin. Helpon Tiina kyllä käski heille, mutta hänelläkin on niin pieni tupa eikä ole tottunut lasten kitinää yöllisellä ajalla kuulemaan ja sinne on niin pitkä."