"Mikäs minun hyvittää, kun leipä loppuu?"
"Kuulkaas, isä! minä voin alkaa tehdä työtä, teidän apunanne, ja luulen että yhdessä ansaitsemme niin paljo kuin joukko syöpi."
"Sopisi tuotakin koettaa. Jos sinä nyt edes jaksaisit köykäisemmät työt tehdä, niin joutuisi paljonkin pikemmin. Vaan olen minä ajatellut, että kun vähän tästä pääsis siirrähtämään, täytyis ottaa uudet tuumat ja ruveta maata viljelemään."
"Kyllä se olisikin paljo edullisempi", sanoi siihen vaimo.
"Me rupeamme maata viljelemään", sanoi Taavetti.
"No, sitten minä menen pyytämään maata Lassilan isännältä; kynnämmehän sen vaikka kuokalla, kun vaan sen nurin saa."
"Tehkää niin, isä, pyytäkää maata", sanoi Taavetti, ja hypähti ilosta,
"Jätämme ne tuumat kumminkin tältä päivältä, ja menen vaikka huomenna."
Huomispäivänä menikin Simo Rahkonen Lassilan isännän pakinoille ja sai luvan määrättyjä päivätöitä vastaan hyväkseen käyttää Vähämäen alangossa olevia paikkoja, mitkä vaan jotakin kasvavan näyttäisi. Kun Simo toi tuon vastauksen kotiin, iloitsi Taavetti, mutta pian hän kävi hyvin miettiväiseksi.
Oli kevät, ja sopisiko enää saada sinä keväänä peltoa kylvöön, siinä seikka. Sitä tuumivat Simo, hänen vaimonsa Esteri ja Taavetti.