Matti tuli sisään, laski kirveensä nurkkaan, kävi istumaan havutukille takanviereen ja pani tupakaksi. Nojasi sitten päänsä muurinpilariin harvaksensa savuja vedellen.
Vaimo katsahti mieheensä … tokko edes vähän iloisemmalta Matti jo näyttäisi?… Samaa ajatellen Mattikin silmänsä, ikään kuin salaa, Sannaan loi. Varmaankin pettivät kumpasenkin toiveet, koska ei mitään puhetta syntynyt. Äänetönnä vaan kumpanenkin tuleen katseli.
Matti katsahti pahnoille. Siinä niitä rauhassa nukkuu viisi kappaletta… Kohta ehkä alkavat nousta ja ruokaa tahtoa!… Sisällä vavahti niin omituisesti, oikein ruumista huiskautti, juuri kuin olisi pelännyt jostain putoavansa. Sannakin huomasi tuon liikunnon ja katsahti Mattiin syitä tutkien.
"Eikö sieltä saatu sitä ruoan puolta yhtään pois?" kysyi Matti.
"Eipä siinä mitään näkynyt, kun tänne ehtoolla kannettiin, mitä oli pelastunut. Kun minäkin kotiin ehdin, oli mahdotonta enään mitään pelastaa, kaikki oli vallan ilmi tulessa."
Mies oli vähän aikaa vaiti. Jonkullaisella tyytymättömyyden tunteella hän sitten sanoi:
"Olisi edes vähän vanhempi tuo Tuppu, niin antaisin selkään että…"
"Eihän tuo lapsiraukka sitä ymmärtänyt välttää. Liinu sanoi, että villi-kissa oli pyörähtänyt sängyn alle. Sitä oli poika mennyt päre-valkeoissa etsimään ja valkea oli ottanut sängyn olkiin."
"Olisi Liinu heti mennyt edes Heistrokkiin huutamaan."
"Kunpa olisikin. Mutta kun sanoi, että hän koetti napolla vettä panna, raukka. Suuri Jumalan ihme, että he ymmärsivät tuvasta pois tulla aikanansa, etteivät sinne palaneet! Sitten se vasta olisi ollut…"