"Niin, no, joskohan nyt on vähän parempi, mutta näet itse ettei siltä mitään toimeen saisi… Ja mitä saa, niin noiden toisten vaatteiden korjaukseen se aika menee."
Tiinankin jo täytyi sekautua asiaan.
"Hyvät ihmiset, älkää aina pitäkö tuota alinomaista jankatusta," hän sanoi.
"Mitäs, kun tuo aina minulla härnää," puollusteli Matti.
"Härnää," matki akka, katsoi syrjittäin nurjasti Mattiin eikä jatkanut puhetta sen pitemmälle.
Matin pisti vihaksi. Ei niin paljoa sen tähden, että Sanna häntä jukitti jotain tekemään, vaan kun arveli Tiinankin tiedossa olevan, että hänellä tahtoo peukalo olla keskellä kämmentä. Ja muutenkin … minkä hän sille teki, kun eivät talokkaat työhön tarvinneet…
Toisinaan huvitti Mattia ajatella uutta mökkiä. Ei tuon ajatuksen johdosta juuri mieli iloiseksi käynyt, sillä kovin näytti mahdottomalta. Siihen se aina päättyi, että, jos jotain oikein hyvää ansiota ilmestyisi niin…
Se häntä aina riemastutti, kun oli luvannut Tiinalle hyyryä maksaa…
Tuon johdosta ei näyttänyt niin kovin kerjäläiseltä.
Itse ei hän enää viitsinyt kerjäämään mennä, vaan söi mieluimmin niitä paloja, joita lapset kotiin toivat. Lastensa täytyi pakosta antaa tuota ammattia harjoittaa, eikä tuota juuri luontokaan vastustanut. Rumempaa olisi ollut pyydellä, jos ei paloa olisi tapahtunut… Eikä siinä ruokaa paljoa palanut.
Yhä karvaammaksi kävi mieli, kun ajatteli, että lapsia on niin tiheään tullut, eikä ole yhtään edes kuollut… Rikkailta niitäkin vaan kuolee ja vähemmän noille näyttää niitä tulevankin… Joutaisi olla Pekkolaisellakin edes tusina, eikä meillä yhtään, niin sitten tuota taitaisimme mekin ämmän kanssa elää jotakuinkin, päivästä toiseen…