Ihan sietämättömältä keinottelulta näytti useain mielestä Matin puuha!
Sitten ruvettiin myös tietämään, että Helpon Tiina oli Nurkanperän joukon mökistään karkoittanut. Ja kun ei ollut enään missään sijaa saanut, niin oli päättänyt joukkoinensa lähteä maata kiertämään ja samalla lumppuja keräämään, ainakin kesään asti.
"Vai hevosella kerjuulle!" naurettiin. "Noo kyllä se on helppo elinkeino, kulkea vaan hevosella paikasta paikkaan kuin kauppamiehet. Kyllä kun Nurkanperänkin 'selskaapi' levenee kyläkunnissa yksi yhteen, toinen toiseen taloon, niin kyllä vaan sillä tavalla kokoon tulee! Katsoa vaan eivätkö vielä tule rikkaina takaisin!"
Ja tosiaankin, vaikka tuollaista ensinnä aivan leikillä ja pilkaten sanottiin, niin rupesivat muutamat pitämään jo mahdollisenakin ja uskomaan omia mielikuvituksiaan, että kerjuu rikastuttaa, kun sitä noin laajassa määrässä harjoittaa. Jopa rupesivat sanomaan, että Mattia vetää ahneus tuohon puuhaan.
Ja he panivat kovasti sen päähänsä, etteivät enään antaisi Nurkanperän lapsille niin mitään!
"Vai rikastuttamaan tässä nyt kerjäläisiä!…"
Sillä aikaa, kun kyläläiset näin arvostelivat Matin puuhaa, valmisteli hän matkaa varten. Sai jostain jo ulos palvelleen lautakopsan, josta korjaamalla tuli vielä kalu, reen päälle pantavaksi.
Matkaan täytyikin kiirehtiä kaikin mokomin, sillä eläminen kävi yhä niukemmaksi. Pojat aina kun kylästä tulivat, kertoivat suu väärässä, kuinka siellä ja sielläkin haukuttiin ja kuinka muutamat olivat ilveilleet, että lumppukaupallako nyt meinataan oikein rikastua, y.m.
Kadehtimiseksi vanhemmat tämän ymmärsivät, sillä he itse todellisuudessa toivoivat, että kun sitä vaan matkaan pääsee ja kaupan alkuun ehtii, niin eläminen muuttuu pulskeaksikin … kuka tietää, minkälaiseksi muuttuukaan.
Ei jätetty käyttämättä vaivais-apua, johon kuntakokouksessa oli niin auliisti viitattu. Sitä pyytämään meni Sanna.