Kun mies oli aikansa juossut tiloja kuulustamassa, tuli hän suutuksissaan kotiin—Tiinan kotiin, vei akkansa pihalle, saadakseen siellä kahteen kynteen nuhdella häntä eilisestä riitelemisestä Tiinan kanssa.
Sannalla oli itsessään jo kyllä tuskaa, niin ettei Matin olisi sitä tarvinnut lisätä. Mutta ei mies tuota ymmärtänyt. Ymmärsi vaan, että akan hulluttelemisen tähden tässä nyt taas taivas-alla ollaan ja käski Sannan itse mennä nyt hankkimaan tila, kun oli kerta ollut niin hyvä saamaan koko joukon sitä vaille.
Sanna koetti vastustaa, mutta ei hän sillä pitkälle päässyt, kun Matilla oli nähtävästi asiassa niin suuri oikeus. Kyllä hän koetti sitä sanoa, että joskus ihminen suuttuu, olipa se sitten vaikka kukakin, kun oikein kiusautuu. Mutta sitä ei mies ottanut huomioonsa, tuomitsi vaan vaimoansa.
Kaksinkerroin sai Sanna nyt tuntea, kuinka vaivaista se on kun ei ihminen saa luontoansa pidätetyksi. Ajatteli jo, että kun ei köyhässä olisi ollenkaan itsekkäisyyttä ja vanhaa aatamia, niin paremmin masautuisi rikasten armoille… Kun köyhä suuttuu, niin ei sitä kukaan anteeksi anna, kun ei kenelläkään ole siihen pakkoa… Köyhillä on pakko aina heti unohtaa rikkaiden haukkumiset, ei koskaan niitä saa jälkeenpäin muistella, jos vähänkin armoa toivoo.
Matti meni tekemään kauppaa Pertun Mikon kanssa. Siihen oli nyt täysi pakko. Epäilysten täytyi poistua, koska melkein ainoalta elämisen mahdollisuudelta näytti maata kiertämään lähteminen.
Kaupat siis tehtiin. Hevoskaakki arvosteltiin 12 markan arvoiseksi, hevoskalut 3 markan, ja rahaa sai Matti vielä väliksi 5 markkaa, sekä luvan pariksi kolmeksi päiväksi muuttaa Pertun Mikkoon.
Mutta kun kylässä saatiin tietää, että Matti oli lahjaksi saamansa hirret hevoseen kaupotellut, niin siitä nousi tuikea nurina. Ne jotka olivat jo vieneet puita, kirosivat ja noituivat.
"Kun hyväntahtoiset ihmiset nyt sillä tavalla auttoivat että olisi saanut mökin päällensä, eikä pahahenki viitsinyt tuohon vähää lisäksi hankkia, kun rupesi laiskuuksissaan suuhunsa syömään, muutama nahjus!"
Toiset taas, jotka eivät olleet vieneet puita, nauroivat. Kehuivat kuinka heidän juuri oli aiottu viedä, mutta onneksi ei ehditty. Kehoittivat, hyvin toimessaan, muitakin pois hakemaan omansa.
Muutamat jo olivatkin kahdella päällä, pistää reen hevosen perään ja noutaa pois viemänsä puut Nurkanperän läjältä.