Tuo oli niin uutta kuulla, mitä Matti aikoisi hevosella tehdä, että akat alkoivat pystössä korvin kuunnella. Matti kertoi, kuinka hän oli kylässä tavannut erään lumppujen kerääjän, ja tullut sille päälle, että hänellekin tuo puuha olisi varsin sovelias. Oli hän jo ajatellut sitäkin, että sopisi mennä hevosella aina sinne missä rautatietä rakennetaan ja ruveta siellä hevosineen työhön. Pertun Mikon kanssa oli hän jo kauppaa haastanut ja Mikko luvannut vielä 5 markkaa hirsien ja hevos-koninsa väliä.
Matti oli asiaan hyvin innostunut. Tiinan suu vetäysi salaperäiseen hymyyn. Sen Sanna huomasi ja samalla kuin itse rupesi Matin puuhasta oikein erinomaisia toivomaan, uskoi vahvasti että Tiina kadehti, jos heidän nyt noin hyvin kävisi. Teki kovin mielensä sanoa Tiinalle jotain, mutta luonnon asetuttua rupesi järki saamaan enempi valtaa.
Kun pinnalta rupesi Matin mielestä näyttämään siltä, että akat olivat rauhan tehneet, rupesi hän kyselemään Tiinalta, josko saisivat edes huomiseen vielä olla.
Taas rupesi Tiina nakkelemaan vihaisesti nenäänsä. Sanoi, ettei hän juuri paljoa piittaa, koska Sanna oli niin ilkeästi haukkunut y.m.
Sannaa kylmäsi. Olisi jo mielellään antanut olla äskeisten puheitten puhumatta. Ei enään tehnyt mieli ollenkaan sanakiistaan ruveta. Ajatteli vaan, että ei sen köyhän saisi koskaan suuttua.
Matti alkoi hyvitellä Tiinaa, koetti jos jollain tavalla lepyttää.
Tiina ei ollut mikään peto. Antoi kun antoikin vihdoin perään ja lupasi yö sijan, ehdolla, että huomenna korjaisivat itsensä "parempiin paikkoihin."
* * * * *
Helpoksi ei käynyt saada uutta kortteeria. Joukko oli liian suuri … ei kukaan sanonut olevan tilaa tuvassaan, eikä missään ollut sellaisia joutilaita huoneita joita olisi saanut ilmaseksi hyyrätä.
Matilla oli oikein taas hätä kädessä, semminkin kuin Tiinakin oli kokonaan taipumaton enään pitennystä myöntämään.