"Tuota … eikö sen Matin nyt sopisi mulle maksaa sitä seitsemääkymmentä viittä penniä? Olisin tässä tarvinnut," sanoi muuankin talon isäntä.
"Kyllähän minä maksaisin, mutta ei minulla nyt ole, velikulta. Odota nyt siksi kuin tulen takaisin, jos sattuisin jotain saamaan kokoon."
"Olethan saanut Pertun Mikolta rahaa hevosen ja hirsien väliä?"
"Noo, sain minä 5 markkaa, mutta sillä olen ostanut kauppakalua."
"Etkös sinä saanut makasiiniltakin jyviä?"
"Sainhan tuolta 6 kappaa yhteensä, mutta…"
"On vaan niin ilkeätä," pahotteli isäntä, "kun se on niin kauaksi jäänyt, unohtuukin pian…"
"Mitä joutavia sinä nyt, mitä se unohtuu. Kyllähän minä tuon vertasen maksan kun jaksan, mutta en minä nyt jaksa."
Katseltiin hetkinen ilmaan kun ei tuntunut olevan mitään sanomista. Pahat oli isännällä paikat. Ei uskaltanut julkisesti suututtelemaankaan ruveta … olisi Matti ehkä ruvennut tyhjäksi tekemään, kun ei ollut vieraitamiehiäkään olemassa, joilla olisi voinut saatavansa toteen näyttää. Parempi siis oli toimia leppeämmästi ja ikään kuin narrailemalla.
"Etkö tulisi siitä työhön edes kahdeksi päiväksi?"