"Olisit ennen ottanut, niin olisin kyllä tullut, kun on ollut kyllä aikaa, mutta nyt ei minun sovi kun täytyy lähteä."
"Niin kyllähän sen näkee ettei sinulla ole tahtoakaan maksaa, mutta tule toinen kerta hätäsi kanssa!"
Isäntä näytti ankaralta pois lähteissään. Asteli vakavana kotiin päin vannoen tehden päätökseksi ettei hän enää anna tuollaisille. Ajatteli, ettei siitä nyt juuri häviö tule tuosta… Tunsi sen johdosta itsensä onnelliseksi ja rykäsi mahtavasti. Velkojiansa karkuun hän muuten arveli Matin tositeolla menevänkin, häntä ja muita.
Matti katseli hetkisen isännän perään ja haukkui häntä mielessään aika kitupiikiksi.—
Muutamat velkojat käyttäytyivät suoremmin ja siis röyhkeämmin. Haukkuivat taitonsa mukaan. Kaikki he pitivät kunnianansa jälkeenpäin kertoa sopivissa ja sopimattomissa tilaisuuksissa:
"Jäi minunkin siltä raadolta saatavaa… Kävin vaitelemassakin, mutta parempi olisi ollut, kun olisi vienyt…"
Jos satuttiin kysymään: "Paljonko sinulla oli häneltä saatavaa?" niin useinkaan eivät sanoneet summaa oikein. Sitä joko suurennettiin, taikka salamielisen näköisenä ei sanottu ollenkaan … annettiin uteliaiden kyseliäin vaan arvella, että liene ollut joku kymmen…
Tämä asia antoi pienellä kustannuksella usealle vähäksi aikaa sopivaa mahtailemisen aihetta.
Matti kyllä arvasi, että tuolla tavalla tehtiin. Siispä hänen tapansa oli, kun tuli velkoojainsa luota Pertun Mikon tupaan, kertoa halveksimalla, kuinka tuokin on kovin muutaman pennin vaivainen, "pitäiskö minun nyt rahaksi muuttuman!" Nauroi sitten päälle ja alkoi morkkaamaan ihmisiä nylkiöiksi. Arveli, ettei hän rikkaana ollessaan viitsisi toki jalkojaankaan vaivata lähtemällä muutaman pennin saatavaa tahtomaan.