"No täytyy se kumminkin kauppaan panna, kun 25 kannun 'puu' maksaa lopulle sata markkaa."
"Eihän sitä enää 'puuksi' kutsuta, 'härkiähän' ne kuuluvat olevan."
"Olkoot vaikka lehmiä, mutta aamulla minä lähden koettamaan eikö sitä saa. Täällä olisi hyvä menekki."
Näin jutteli Nystyrän mökin Simo vaimonsa kanssa muutamana iltana, tässä alkupuolella talvea. Lapset olivat jo nukkuneet.
Vähänpäästä rupesivat vanhatkin, vaan Simo ajatteli vielä hyvän aikaa pitkälläänkin tuosta huomenna ostettavasta "härästä". Mihinkähän sen panisi… Tuvan sillan alle, vai navettaan?
Jos sen yksinään jaksaisi irtauttaa, voittaisi ehkä puolet… Ainakin kolmannen osan voittaisi; ja saisi itsekin aamutuimaansa maistaa. No varmaankin sen, ja rahaa jos kuinka paljon…
Siihen nukkui Simo. Hän puuhasi koko yön samoissa toimissa, sillä "se yölläkin unessa, mikä päässä päivälläkin."
Jonkin isännän nimessä hän osti ankkurin. Vaan kun viskaali tuli sinettiään lyömään, oli Simo muuttuvinaan isännäksi.
Loimen alle pani hän saadun "härkänsä", istui sitten päälle ja lähti ajamaan. Matkalla se kasvoi niin suureksi että Simo oli istuvinaan kuin vuoren päällä. Toisia "härän" kuljettajia meni yhtämukaa. Simo alkoi niitä torua ettei heillä ollut oikeutta kuljettaa "härkiään" yksille laitumille, sillä hänen härkänsä on niin suuri että se puskee kaikki muut kumolleen. Ja hän ei olekaan enää Nystyrän Simo, vaan isäntä.
Samassa hän heräsi kuin vaimonsa nyrväsi kylkeen ja virkkoi: