Niin hyvillä mielin kuin minkä kadotetun tavaran takaisin saaneet hyvänsä, astuivat miehet navetasta, takin toinen helma enemmän riipuksissa kuin toinen.
* * * * *
"Härän tulijaisia, miehet!" sanoi Rahilan Saku ja löi pullon niin kovasti pöytään, että paljon maailmanvaivoja nähnyt posliinivati päästi viimeisen rämisevän hätähuutonsa ja kun ei kukaan apuun joutunut, lennähti kappaleiksi.
"Ohoh! Vahinkopa tässä taisi tulla. Mitä se maksaa?"
"Mitäpä tuo… Hajanainen rämä se jo olikin", sanoi Simo.
Mutta eukko mukisi yksinään että "aivanhan nuo taitaa ensikahakassa särkeä kaikki astiat". Olisi hän ehkä enemmänkin mukissut, vaan kun tiesi että Saku on yksi niistä joille täytyy antaa ostohinnalla, niin ei puhunut mitään.
Lapset kokoilivat kappaleet ja menivät uuninkupeelle penkille istumaan ja ihmettelemään niin äkkiarvaamatta saatuja tavaroitaan.
"Tuta te tämän tälti?" kysyi pienin tyttö, laitellen kappaleita päällekkäin.
"Tuo joka nyt lyyppe", neuvoi vähän isompi tyttö.
"Mittee niillä on, jota ne lyyppee?" kysyi taas pienin.