"No, eiköhän mitään muuta työtä löytyisi", sanoi toinen renki, seisottuen totisena kuuntelemaan.
Toinen renki kääntyi selin, kun rupesi naurattamaan. Isäntää ei naurattanut, vaan ei hän kuitenkaan malttanut siinä kauvan seista, vaan puiti kammariinsa. Sitten vasta pääsi työhön lähtijöiltä oikea nauru.
"Niinköön se luuli, että me olisi pyhänä mentynä aitaa latomaan."
"Kyllä se mahtoi luulla, vaan taisi toisekseen peljätä, että jos me evään kanssa mennään, niin ei jouduta aamuksi riihelle."
Kalle katsoi tuvan akkunasta, että mikä siitä lähdöstä tulee, johon he renkien kanssa yksistä tuumin esteitä aprikoivat.
"Eikös kieltänyt menemästä?" kysyi Kalle.
"Kielsihän se", nauroivat rengit päästellessään nuoravöitä pois.
"Johan minä sanoin, että kyllä kieltää, kun laitatte itsenne oikein oja-ukoiksi", jatkoi Kalle, sillä hän oli renkien puolella, kun isänsä kovin pitkälle meni.
Sitten ei kuulunut mitään hoppua, ainoastaan riihen lämmityksestä tuli pieniä muistutuksia. Aamiaisen syötyä painautui jokainen pitkin tuvan penkkejä ruoka-unelle. Vaimoväki kallistui uunin puoleisille penkeille, käärien esiliinan käsiensä ja kasvojensa suojaksi. Miehet levittivät arkitakkinsa hartioilleen ja painoivat lakin korvansa päälle. Isäntä köllähti rahille ja alkoi samassa kuorsata.
Liedellä oli puolipäivälliseksi lihapata kiehumassa. Se piti hiljaista sähinää ja hieno höyry kohosi ylös, jonka heti hajotti uunin suusta tuleva lämmin. Kissa pesi silmiään ylhäällä uunin partaalla. Musti oli asettunut aivan keskelle lattiata ja rauhallisesti nukkuen uneksi nähtävästi oravista, sillä kuonoviikset värähtelivät alinomaa ja jalatkin liikahtelivat.