"No, näinkö aikaisin se on joutunut. Ala mennä toisiin taloihin. Ei ole kahta viikkoa aikaa, kun meillä olit."
"On siitä jo kolmekin", sanoi renki.
"Eikä ole, eikä ole. Mene vaan toisiin taloihin."
Tyttö oli jo noussut istumaan ja tavaravarastoansa hyväillen sanoi rukoilevalla äänellä:
"Olisi minulla itsellänikin vähän kakkua, kun saisin pikkusen keittoa."
"No, antakaa vähän keittoa. Vaan sitten elä tule, ennen kun kolmen viikon perästä… Kuulosta, Kalle, haukkuuko Musti."
Käytiin taas kuuntelemassa ja sitten ruvettiin syömään, vaikka ei keitto tainnut varsin kypseksikään keritä tulla; jäähtyä ei ollenkaan. Syödessä kehuttiin miehissä Mustia, että se on niin "terhakka" ja hyvä oravan löytäjä.
Ei muiden syönti ollut vielä lähestulkoonkaan lopussa, kuin isäntä jo lähti mennä hamppaisemaan, pyssy olalla, pellon taakse.
Siellä Musti terhenti, silmät kiljellään, pitkän petäjän juurella ja raapi sitä niin, että kaarnaa oli karissut. Orava kyyrötti latvassa, hienon oksan ympärille kääriytyneenä, eikä liikahtanut ollenkaan.—Jo pamahti pyssy! Musti herkesi haukkumasta ja katsoi, joko tulee alas, vaan kun orava ei ollut tietäkseenkään, alkoi Musti taas haukkua. Isäntä siirtyi toiselle paikalle ja laukaisi pari kertaa, vaan ei tullut mitään.
"Katso pakanata!" tuskaili isäntä ja raapi päätään.