"No mihinkä se joutuu?"
"Joutuipa tuo nyt yksi päivä mihin hyvänsä."
"Ei, kyllä se olisi pitänyt panna.—Ne ovat muutenkin nuo korot niin helpot."
"Helpotko? Johan sinä nyt Hikliini rukka olet täytymätön kuin papin säkki. Eihän kukaan ota rahastaan sen suurempata korkoa, ei kaikkein suurin koronkiskurikaan", sanoi Tuomas vähän närkästyneenä.
Hikliini ei tiennyt mitä vastata, äänetönnä vain katsoa muljotti ja kohautteli housunsa kaulusta; jotka väkistenkin tahtoivat solua alas.
Erkki oli juuri laittelemassa pärepihtiä hänen takkinsa helmaan, niin silloin pyörähti Hikliinikin päin ja huomasi kaikki. Pärepihti putosi lattialle. "Mitä? Mitä sinä ilvehdit—junkkari?"
"Enpähän niin mitään, katsoinhan vaan kuinka kaunista vaatetta tuo teidän takkinne on", puolusteli Erkki.
"Vai niin, vai… Etkö sinä luullut minun näkevän?… Tuhat tulimmainen! Sinä se luulet olevasi iso viisas … mutta odota … tulehan vielä minulta velkaa tahtomaan … tulehan… Et saa vaikka paikalle kuolisit… Pannaanhan mieleen!" uhkaili Hikliini.
"Pane vaan mieleesi, anna olla oikein hyvässä muistossa, ettei unehdu", ilkkui Erkki.
"Et saakaan … et vaikka piru olisi", äyvästi Hikliini vielä mennessään oven ravosta.